James Joycen Odysseus oli sen verran innostava, että päätin lukea myös Dublinilaiset (Tammi, 2. painos 1991; Dubliners 1914, suom. Pentti Saarikoski), joka sekin on ollut puolittain tyrkyllä lukulistalleni. Lueskellessani kokoelman ensimmäisiä novelleja tein löytöretken kirjahyllyn takariviin. Törmäsin netissä Amanda Crossin nimeen ja muistin, että minullahan on hänen lukematon dekkarinsa 3213 heinäpaalia (SAPO, 2. painos 1989; suomentanut Juhani Jaskari), alkuperäiseltä nimeltään The James Joyce Murder (1967).
Puhallettuani pölyt dekkarin päältä suunnittelin ensin lukevani sitä rinnan Dublinilaisten kanssa. Dekkarin luvut on nimetty kokoelman novellien mukaan, mutta järjestys on toinen. Päädyin siksi lukemaan ensin Joycen. Jokaisen dekkariluvun aluksi piti kuitenkin muistuttaa mieleen novellin sisältö, joten lopulta Joyce kulki lukupaikasta toiseen Crossin mukana.
Pidin kovasti Dublinilaisista. Teos on aivan erilainen kuin Odysseus, jollain lailla kuulas ja kieleltään selkeä, johonkin muutoskohtaan henkilöidensä elämässä tarttuva. Kokoelman maailmassa on raadollisuutta, surua ja epämääräistä kaipuuta. Onnellisuutta ja kauneutta on tuskin ollenkaan. Kokoelman kuuluisin novelli 'Kuolleet' on hiljaisessa surumielisyydessään vaikuttava. John Huston ohjasi sen pohjalta samannimisen elokuvan ja tavoitti siinä hienosti novellin tunnelman.
Crossin 3213 heinäpaalia sen sijaan herätti minussa hieman ristiriitaisia tunteita. Dekkarina se ei ole kummoinen. Keskeisiä asioita ovat kirjallisuuden professorien ja väitöskirjojaan väsäävien kirjalliset keskustelut sekä viitteet Dublinilaisiin. Huumori on paikoin aika väsyttävää, mutta Cross pelastaa paljon itseironialla, jota viljelee etenkin teoksen keskushenkilö, kirjallisuuden professori Kate Fansler. Teos myös ironisoi dekkarigenreä monin tavoin, ja siksi se kai pyrkiikin olemaan samaan aikaan dekkari ja epädekkari. Parhaimmillaan se on hauskan piikikäs ja oivaltava sekä käsittelee akateemisten naisten yksityiselämän mahdollisuuksia feministisin painotuksin.
Novellien mukaan nimettyjen lukujen lisäksi 3213 heinäpaalia yhdistyy Joycen teoksiin monin tavoin. Teoksessa tutkitaan Joycen ja arvostetun amerikkalaisen kustantajan kirjeenvaihtoa ja pohditaan Dublinilaisten novelleja ja viitataan Odysseukseen. Dekkarissa pohditaan Odysseuksen tavoin paljon seksuaalisuutta. Fanslerin hypähtelevä ja sivulauseisiin vuolaasti rönsyilevä puhe voisi vastata Odysseuksen kerrontatapaa, tosin hyvin pinnallisella tavalla. Jotkin tapahtumat tai teemat liittävät dekkarin luvut Dublinilaisten samannimisiin novelleihin, useilla kirjan henkilöillä on Joycen tuotannossa esiintyviä nimiä ja niin edelleen. Eli saadakseen dekkarista irti hitusen enemmän, kannattaa kyllä lukea Dublinilaiset ensin.
Perunapää Marian studiosta
Eräs ystäväni, joka lukee paljon kirjoja sanoi kerran: ei tässä kohta enää tarvitse uusia kirjoja lukeakaan, voi ryhtyä lukemaan uudestaan kaikkea sitä mitä on tullut luetuksi. Ja se onkin yks kaks aika yllättävää sekin ;)
Crossin Heinäpaalit olen lukenut, tosin minua on aina ihmetyttänyt miksi juuri se otettiin SaPo-sarjaan, kun ne muut Crossit ovat melkein parempia. Ja siitäkin muistin, että tutkittavana olisi ollut Odysseus eikä Dublinilaisia. Eihän se tosiaan ole mikään oikea dekkari, enemmän pilaa neiti marplemaisessa hengessä. Mutta Fanslerista on vaikea olla pitämättä. Huumorista en muuten muista paljoakaan - oletko varma, ettet ole hukannut arvioinnissa mittakaavaa, näet tuo Joyce on paha sekoittamaan sitäkin.
Hannah, Odysseus on dekkarissa omalla tavallaan keskeinen, mutta suuri osa viitteistä menee Dublinilaisiin. Mulla on pari muuta Crossia englanniksi, mutta en ole lukenut niitä, pitäisikin vilkuilla, jos ovat parempia. Huumori oli minusta teoksen dialogissa ja varsinkin alkuosassa se oli sen verran tökkivää, että häiritsi. Voi olla, että Cross kirjoittaa niin sivistyneen kepeästi, että sitä on vaikea suomeksi tavoittaa ja siksi älykäs jutustelu muuttuu kömpelöksi pomppimiseksi, en tiedä.