Olen päässyt Odysseusta vasta sivulle 198. Stephen Dedalus keskustelee kirjastossa Hamletista, Shakespearesta ja Anne Hathawaysta. Kirjastonhoitaja on kveekari, mistä muistetaan muistuttaa joka välissä.
Odysseus on mainio kirja monessa mielessä. Arkinen näkökulma: se on innostanut minut pesemään keittiön lattiaa, vaihtamaan kompostiastian, viemään roskia ja järjestelemään pöytiä. Siis siivoamaan. Pään sisällä teksti itsessään pölyttelee romaani- ja kerrontakäsityksiäni. Koska romaani ei varsinaisesti tempaise minua jatkuvasti mukaansa, lukeminen on hidasta, tajunnanvirta on tajunnanvirtaa, fonttikoko pientä ja kirja täynnä viitteitä ihmisiin, joista en tiedä ovatko he vain romaanihenkilöitä vai viittaavatko he nimillään johonkin reaalimaailman henkilöön, niin kirjan voi jättää parin sivun lukemisen jälkeen odottamaan seuraavaa lukuhetkeä. En kuitenkaan aio lukea muita kirjoja välissä. Sarjakuvia ehkä, ainakin Hirliin suositteleman Timo Mäkelän Häjyt-kokoelman, pohjalaisanalyysit menevät siinä irlantilaisuuden rinnalla ja lomassa.
Suhtaudun Odysseukseen ristiriitaisesti. Se on kiinnostava, olen innoissani sen lukemisesta, mutta liki joka sivulla joudun pohtimaan tuhlaanko vain aikaani, onko minun mahdollista ymmärtää siitä yhtään mitään. Tämän hetken vastaukseni molempiin mietteisiin on ei. Saarikosken käännös sujuu, kieli on notkeaa, mutta mukaan putkahtaneet anakronismit ovat häiritseviä ja niiden myötä alkaa pohtia kuinka moniin "hätäratkaisuihin" (Saarikosken oma sanavalinta Suomentajan sanoissa) kääntäjä onkaan joutunut turvautumaan.
Suurimman turhautumisen keskellä kannattaa muistaa, että Joycella on myös sellainen romaani, jonka suomentamista on aiemmin pidetty mahdottomana tehtävänä. Netistä löytyy Miikka Mutasen käännösnäytteitä. Eli Finnegans Wake, josta pätkän oheisessa klipissä lukee mestari James Joyce itse.
Ehkä se kysymys ei olekaan niin olennainen, siis onko sitä mahdollista ymmärtää. Sen osat ovat jotenkin vähän enemmän kuin kirjan summa ja sen viehätys kaiken järjettömyydessä ja hulluudessa. Ainakin osaksi.
Vilkaisin noita Finnegans Waken pätkiä sen jälkeen kun huomasin, että ymmärrän vain palasia videon luennasta. Eipä ihme. Eihän sitä suomennostakaan ymmärrä. Ja koska minulta ei kysytä, vastaan: en ole ihan varma, onko kirjailija, yksinään, oikeutettu rakentamaan kieltä uusiksi ainakaan kovin isolta osalta. Sitähän tuo FW näyttää olevan, sanojen vääntelyä.
Tuima kirjoitti 08.07.2009 - 12:21
yritän lukea odysseusta vain antaa mennä -tyylillä. Silloin siitä voi nauttia, Saarikosken valitsemista kielikuvista ym.
Onko kirjilija oikeutettu rakentamaan kieltä uusiksi yksinään? On minusta, koska eihän se kirjailijan kielen uudelleenrakentaminen muuta kieltä sinänsä, ei sitä puhu kukaan teoksen ulkopuolella. Mutta omassa teoksessaan kirjailijalla on oikeus leikkiä kielen kanssa, vaikka vaihtaa kieltä kesken sanan niin kuin Finnegans Wakessa on kuulemma tehty, venyttää ja murtaa kielen rajoja mielensä mukaan. Kuka sitä ymmärtää ja kuka sitä lukee on toinen asia.
Tuima kirjoitti 08.07.2009 - 12:26
En minäkään ymmärtänyt lukemastani FW-pätkästä mitään. Jospa teoksessa ja sen kielessä onkin jotain samaa kuin nykyään äänirunoudessa eli Sound Poetryssa?
Hannah kirjoitti 08.07.2009 - 18:38
No juu, onhan sillä oikeus ja vapaus ja kaikki sellainen. Teoksensa sisällä.
Luultavasti tuo äänirunous "jokainen voi ottaa mikrofonin ja ölistä" on kyllä ihan samaa. Mutta koska tunnen itseni arkaistakin vanhanaikaisemmaksi, on kai pakko vedota estetiikkaan. Sitähän ölinä ei ole, esteettistä. - Ja jos estetiikka on, niin kuin olen nähnyt väitettävän, etiikan oivaltamisen lähtökohta, niin silloin en taida seurata näitä teitä, vaikka olisi kuinka hauskaa.
Tuima kirjoitti 08.07.2009 - 19:25
Lue sitä gtossavaisen kokoelmaa kerro, siinä lienee juuri äännerunoutta. äännerunous ei ihan taida olla - ainakaan parhaimmillaan - "ottaa mikrofoni ja ölistä" :) Ymmärrän kai kuitenkin mitä tarkoitat, minullekin runous ja kirjallisuus ylipäänsä on antoisinta silloin, kun sitä voi kuvitella ymmärtävänsä edes jossain määrin.
Onpa hauska, kun joku raportoi tämän kirjan lukemisesta - sitä kun yleisesti niin vaikeana pidetään. Itse haaveilen, että saisin joskus Volter Kilven Alastalon salissa luettua... tiedä jääkö haaveeksi, mutta varmaan siitäkin kannattaa raportoida blogissa, jos sen aloittaa, ei kai siitä lukemisesta muuten mitään tule... :\
Vilkaisin noita Finnegans Waken pätkiä sen jälkeen kun huomasin, että ymmärrän vain palasia videon luennasta. Eipä ihme. Eihän sitä suomennostakaan ymmärrä. Ja koska minulta ei kysytä, vastaan: en ole ihan varma, onko kirjailija, yksinään, oikeutettu rakentamaan kieltä uusiksi ainakaan kovin isolta osalta. Sitähän tuo FW näyttää olevan, sanojen vääntelyä.
Onko kirjilija oikeutettu rakentamaan kieltä uusiksi yksinään? On minusta, koska eihän se kirjailijan kielen uudelleenrakentaminen muuta kieltä sinänsä, ei sitä puhu kukaan teoksen ulkopuolella. Mutta omassa teoksessaan kirjailijalla on oikeus leikkiä kielen kanssa, vaikka vaihtaa kieltä kesken sanan niin kuin Finnegans Wakessa on kuulemma tehty, venyttää ja murtaa kielen rajoja mielensä mukaan. Kuka sitä ymmärtää ja kuka sitä lukee on toinen asia.
Luultavasti tuo äänirunous "jokainen voi ottaa mikrofonin ja ölistä" on kyllä ihan samaa. Mutta koska tunnen itseni arkaistakin vanhanaikaisemmaksi, on kai pakko vedota estetiikkaan. Sitähän ölinä ei ole, esteettistä. - Ja jos estetiikka on, niin kuin olen nähnyt väitettävän, etiikan oivaltamisen lähtökohta, niin silloin en taida seurata näitä teitä, vaikka olisi kuinka hauskaa.
Hirlii, laitanpa korvan taakse, olen kuullut muualtakin kehuja.