Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.07.2009 - 12:25

Sanomalehden toimituksessa käytävät keskustelut keskeyttää varis. Varis istuu - seisoo? - koivunlatvassa ja raakkuu kaula ojossa. Välillä se nokkii siipensä alta - kainaloaaan? - ja raakkuu taas nokka kohti taivasta. Varis kääntyy välillä toiseen suuntaan, raakkuu. Kukaan ei tule, kukaan ei vastaa - luulisin - ja tuuli heittelee oksaa sinne tänne. Lopulta varis lentää pois.

Niin kiinnostava kuin Odysseus onkin, pienet ihmeet kirjan ulkopuolella saavat helposti vedettyä huomion hyppelevän tekstin riveiltä. Nyt paistan eiliset makaronit, yritän taikoa niistä kaapista löytyvin lisukkein syömäkelpoisen aterian. Sitten jälleen kellanruskeaa haudutettua teetä (johon en kaada Bloomin tavoin paksua kermaa) ja palaan takaisin Telegraphin toimitukseen vai oliko se Evening Standard, herroja on toimituksessa  niin monta enkä oikein tiedä keitä he kaikki ovat ja miksi juuri he ovat siellä. Alan siis lähestyä sivua 150 ja aion lukea sen ylikin, vielä en ole uuvahtanut.

Bloom on kiinnostava, Stephen Dedaluksesta en ole saanut otetta, tosin vähänhän on ollut esilläkin. Kirjahyllyssäni on kauan sitten hankittu Hannu Riikosen James Joycen Odysseus. Kielen ja kerronnan sokkelo. Ehkä sitä kannattaisi lukea rinnalla. Parempi tosin olisi ollut aloittaa Homeroksesta, Saarikosken suomentamasta Odysseiasta pidän paljon, mutta lukemisesta on jo aikaa. Onneksi on Hannahin lukupäiväkirja, joka on ihan oikeaa pohdintaa. Oma lukemiseni taitaa olla vain tekstin virrassa ajelehtimista, viitteitä sinne tänne en ala penkomaan.
 

Hannah kirjoitti 05.07.2009 - 11:14
En aikoinani jaksanut käydä yliopiston kirjastossa, siellä olisi ollut enemmän viiteteoksia. Mutta niistä mitä yleisessä kirjastossa oli, tuo Riikosen kirja on varmasti parhaita. Silti ei sen odysseuksen kuljettaminen rinnalla ole niin välttämätöntä - Joyce-seurassakin kehoitetaan ensikertaista Joyce-lukijaa vain lukemaan ilman liikoja kuorrutuksia. Samanlaista viisautta voisi joskus toivoa kotimaisiltakin eksperteiltä... jos sitä rehdisti ovat.
Tuima kirjoitti 05.07.2009 - 15:52
Olen pitänyt sitä rinnalla ja lukenut esipuheen. Jotenkin kesken kirjan lähdeteoksen lukeminen katkaisee etenemisen ikävästi. Todennäköisesti lueskelen sitä tarkemmin vasta myöhemmin.
Eniten minua kirjassa huvittaa, että olen joskus ostanut sen (etulehdellä on vielä markkamääräinen hintakin 30,-). Olen ilmeisesti toiveikkaasti suunnitellut kirjan lukemista jo kauan sitten tai sitten olen vain yrittänyt näyttää fiksulta opiskelijalta, kun hyllyssä on kirja, jonka nimessä mainitaan Joyce :)
anonyymi kirjoitti 05.07.2009 - 16:47
Nevermore!
Tuima kirjoitti 05.07.2009 - 21:23
Anonyymi, olet siis lukenut teoksen jo!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter