Yllä oleva Tuula Korolaisen runo Runohiiri kertoo hyvin miksi pidän paljon lastenrunoista ja -loruista. Parhaimmillaan lastenrunot todellakin hyppäävät sanan selkään ja antavat mennä pitkin maailmanpiiriä, mikään ei hidasta (paitsi joskus ontuva rytmi ja kompasteleva riimi), kaikenlaista eteen tulevaa voi tarkastella pohdiskellen, osuvasti kiteyttäen ja suuria sanoja välttäen kertoa suurista ajatuksista naiiviutta pelkäämättä. Aika paljon lastenrunoja lukeneena uskallan väittää, ettei genre suinkaan ole helppo. Lastenrunon pitäisi temmata lukija mukaan sanaleikkeihin, osoittaa kielen rikkaus, sopia kahdenkeskiseksi runotuokioksi, antaa keskustelun aihetta, rauhoittaa ylikierroksilla metelöivä tenavalauma, korvata iltasatu, johdattaa lapsi runojen maailmaan ja antaa ahaa-elämyksiä aikuisellekin. Parhaimmillaan lastenrunot ja -lorut ovat juuri tuota, uskokaa pois.

Finlandia-juniorilla palkittu hiirirunokirja Kuono kohti tähteä (Lasten Keskus 2005) on avautuu moneen suuntaan. Iloiset riimitykset ilahduttavat lasta, aikuinen löytää teoksesta hiljentymisrunoja sekä monia viitteitä suomalaisiin runoklassikoihin. Vuodenajat ja elämänkierto näkyvät runoissa, kokoelma kiertyy pikkuhiiren runoista hiirivaarin tarinoihin ja hiirten historiaan ja mytologiaan (runot on poimittu Hiiriakatemian kokoelmista). Korolainen kumartaa selkeästi klassikkotaitureille Immi Hellénille ja Kirsi Kunnakselle: "Runohiirelle tuotti huvia,/ kun kysyttiin esikuvia:// Jos muistuttaisin Immiä,/ niin tekisin riimiä timmiä,/ se sanoi, ja vaikka turskasta/ rutistaisin runoa hurskasta.// Jos muistuttaisin Kirsiä,/ viruttaisin vitsistä virsiä/ ja munittaisin sanoja/ kuin tehotarhuri kanoja." Kunnaksen sukulaissielu Korolainen on muutenkin riimitellessään lyhyitä neljän säkeen runoja ajankohtaisista ilmiöistä. - Lisäksi Marjo Nygård-Niemistön herkkä ja oivaltava kuvitus on hyvässä vuoropuhelussa Korolaisen runojen kanssa.

Aikuinen lukee Korolaisen runoja monista kirjallisista viitteistä riemastuen ja yrittäen keksiä niistä mahdollisimman monia sekä tulkita hiirirunojen niille antamia uusia merkityksiä: "Yhtä kotonaan/ on hiiri kissan suussa/ kuin on hauki,/ joka laulaa puussa." Lainaus on kolmas runo Runohiiren kokoelmassa Rantariimini, joka julkaisunsa jälkeen ajoi Runoilijahiiren kateusloukkuun. Rantariimini onkin kaunis kirja kirjassa.

Kokoelman kaihoisat rakkaudenkaipuusta kertovat ja surumieliset kuolemaa käsittelevät runot pysäyttävät myös aikuislukijan. Runoista rakentuu tenhoavasti hiiren elämänkaari: "—Hännän häntään tahdon kiertää,/ kuonon kuonoon painaa,/ uppoutua silmiin kirkkaisiin.—" (Kaipuu), "Hiirivaari on kuollut,/ tuli aika lähteä./ Se on nyt jotain uutta,/ ehkä sirunen tähteä.// Jäi metsään vaarin polku,/ se tuskin ruohottuu./ Sitä aikansa suru kulkee/ ja sitten jo moni muu." (Polku) Polku-runo antaa uusia tulkintamahdollisuuksia kokoelman nimeen, elämän rajallisuus on koko ajan kokoelmassa mukana. Elämä kuitenkin jatkuu, teos päättyy Hiirivaarin Seitsemän hiiriveljestä -tarinan loppusäkeeseen: "Yksi jäi metsään, tapasi toisen,/ pikkuisen hiiren samanmoisen,/ poikia saivat ne seitsemän,/ eikä tarina näytä päättyvän..."