Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Askelia

27.02.2009 - 19:39

Astun raskaita askelia, tuuli tarttuu mustiin liepeisiin.
Pidän pääni pystyssä vaikka haluaisin vain kääntyä,
istua takimmaisen penkin varjossa ja kysyä.
Kuljen tiellä jolle olen astunut liian monta kertaa.

Puut kääntävät selkänsä, oksat vaikenevat edessäni.
Ohitettujen ikkunoiden huokaistu kiitos takanani.
Huulteni portilla vaikeita viestejä
eikä ainuttakaan lohdun tai toden sanaa.

Astun raskaita askelia, suru murtaa tien pintaa.

********************************************

Runotorstain haasteena on murtumia.

Kategoria: Torstaiblogit 17 kommenttia Kommentoi

Uuna kirjoitti 28.02.2009 - 09:51

Kiitos hienosta runosta aamiaiseksi. Eihän tunnelma nyt niin aurinkoine ole, mutta kyseessä onkin murtumia. Minä pidän tällaisista raskaista askelista, sillä ne kuvaavat oikeaa elämää. Erityisesti ihastuin säkeeseen "istua takimmaisen penkin varjossa ja kysyä."

Elämä herättää kysymyksiä ja kun runo herättää lukijassakin kysymyksiä, runo on hyvä.

Tuima kirjoitti 28.02.2009 - 10:26

Kiitos, Uuna!

erikeeper kirjoitti 28.02.2009 - 10:38

Raskasta on mutta pää pysyy pystyssä. Suru on niin raskas, että tiekin murtuu askeleiden alla. Vaikuttava loppu. Murtuma.

mariar kirjoitti 28.02.2009 - 12:20

"Puut kääntävät selkänsä"... hieno kielikuva. Paljon murhetta (murtumia) runossasi.

Tuima kirjoitti 28.02.2009 - 12:36

Kiitos, Erikeeper ja Mariar.

sirokko kirjoitti 28.02.2009 - 16:54

Olen käynyt lukemassa tätä runoa jo useampaan kertaan, kun en osaa ilmaista tuntemuksiani. Aivan kuin ei runon henkilökään, äkkäsin sen juuri. Kukaan ei osaa laittaa sanoja surun suuhun, ei jakaa eikä ottaa vastaan, murhe on raskas kantaa yksin, se murtaa painollaan tien pintaa, mutta ei sitä ihmistä, hän edelleenkin kävelee yksin pää pystyssä kohtalonsa läpi, useimpienkin kohtalon antamien iskujen läpi, tahdon voimalla, sitkeästi.
Runo oli todella hieno, surullinen ja ajatuksia herättävä.

Tuima kirjoitti 28.02.2009 - 17:42

Kiitos, Sirokko! Sanallistat hyvin sitä mitä hain. Itse asiassa minulla oli aika selkeä kuvan idea runon takana. Jos kerron runon vaihtoehtoisen nimen, jonka keksin vasta kirjoittamisen jälkeen, niin se avannee tekstiä myös toiseen suuntaan, eli Viestinviejä 1944. Mutta jos tuon otsikon jättää sivuun, teksti voi avautua toisinkin, mikä on vain hyvä.

tienpäällä kirjoitti 28.02.2009 - 19:04

Kiitos, tämä oli hieno.
Jotenkin Niin Tosi.

sirokko kirjoitti 28.02.2009 - 19:29

Jos olisit antanut tuon mainitsemasi otsikon valmiina niin runo olisi auennut valmiina tuntemuksena, surusanomien viemisestä sota-aikana on kuitenkin jo valmis kuva tajunnassa. Oikeastaan hyvä ettet antanut, aukeni paljon enemmän mahdollisuuksia.

Tuima kirjoitti 28.02.2009 - 19:35

Tienpäällä, kiitos.

Sirokko, totta, siksi en lisännyt sitä itse otsikkoon tai kirjoitukseen, vaikka se oli taustana. Mietin sitä, että suruviestin viejäkin kantaa osansa surusta ja monen viestin jälkeen hänen taakkansa on jo kovin raskas varsinkin, kun pelkkä viestin välittäminen ei riitä, vaan mukaan tulee myös lohdutus. Eli tavallaan on samaan aikaan surussa mukana ja surun ulkopuolella.

Sanakehrääjä kirjoitti 01.03.2009 - 09:54

"Kuljen tiellä jolle olen astunut liian monta kertaa."

Tämä on niin tuttua. Kunpa olisi voimia valita tie uudelleen. Runo antoi uusia mahdollisuuksia tulkintaan, kun jätit otsikkosi pois.

"Puut kääntävät selkänsä, oksat vaikenevat edessäni.
Ohitettujen ikkunoiden huokaistu kiitos takanani.
Huulteni portilla vaikeita viestejä
eikä ainuttakaan lohdun tai toden sanaa."

Todella hienoja kohtia nämä.

Tuima kirjoitti 01.03.2009 - 10:04

Kiitos Sanakehrääjä! Otsikko ei aina ole tarpeen, ainakaan silloin kun se pyrkisi ohjailemaan tulkintaa niin kuin tässä tapauksessa.

pitkospuu kirjoitti 02.03.2009 - 19:21

Runo jonka jokaista riviä maistelee, tunnustelee, miettii - - - Vaikuttavaa tekstiä.

Tuima kirjoitti 02.03.2009 - 19:31

Kiitos, Pitkospuu!

jl kirjoitti 05.03.2009 - 16:31

Ennen kuin kommenteista näin runosi vaihtoehtoisen nimen siitä jo tuli mieleeni viime aikojeni ajatukset: kuolema tuntuu olevan lähellä koko ajan, tämän tästä etsin kaapista tummia vaatteita ja lähden siunaustilaisuuteen.

Viestinviejän osa varmaankin on raskas, kertoa toisille heidän pahin pelkonsa todeksi, katsoa sivusta kuinka suru murtaa, kykenemättä lohduttamaan.

Kaunis runo.

Tuima kirjoitti 05.03.2009 - 21:26

Kiitos :)

Tuima kirjoitti 05.03.2009 - 21:26

Varmaankin viestinviejänkin osa on raskas, varsinkin jos joutuu viemään viestejä usein. Ei siihen varmaan koskaan turru.