"Omien raatikokemusteni perusteella voin silti paljastaa, että tässä maassa on ollut tapana noudattaa semmoistakin politiikkaa, jonka mukaan kaikkia tunnustuksia ei kaadeta yhden tekijän niskaan. Rahaa ja valokeilaa kun sentään tarvitsevat ja ansaitsevat muutkin. Parhaan sijasta voikin toisinaan etsiä järkevää ja sopivinta." tunnustaa Antti Majander tämän päiväisen (6.2.) Hesarin Kommentti-osiossa Sofi Oksasen Puhdistuksen saamaa Runebergin palkintoa Finlandia-palkinnon lisäksi.
Kappas, Antin mielestä Sofi saanut liikaa tårta på tårta - kuvassakin kirjailijan edessä on Runebergin torttu ja pahvimukillinen kahvia. Kirjailija saa vuosiapurahaa, myyntituloja ja nyt, hyi kamalaa, vielä rutkasti palkintorahoja sieltä sun täältä.
Minä kun olen aina luullut, että kirjallisuuspalkinnolla palkitaan nimenomaan paras kirja eikä sopivin tai järkevin teos (eikä siis kirjailijaa henkilönä) - tosin minä en tiedä millainen voisi olla järkevin kirja, sopivin lienee helpommin nimettävissä kunhan on ensin määritelty sopivin minkä tai kenen kannalta. Mutta toisaalta toimittajan mukaan raati ei tällä kertaa oikeasti palkinnutkaan kirjaa saati kirjailijaa vaan itsensä - ihan siltä varalta ettei sitä joskus vuosikymmenien päästä moitittaisi väärästä valinnasta.
Pieni juttu, joka saa rutkasti painoarvoa siitä, että se julkaistaan maan johtavassa päivälehdessä kirjailijahaastattelun kainalossa, herättää minussa muutamia kysymyksiä.
Miksi parhaana pidettyä teosta ei saisi palkita? Mitä siitä, jos se on palkittu aiemmin? Olivatko toimittajat Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien joutuessa palkintosumaan kitkeriä siitä, että aina vaan kehutaan samaa kirjaa ja sille syydetään palkintoja, miksei muita muisteta?
Mitenköhän minä tulenkin ajatelleeksi, että jos Sofi Oksasen sijasta palkintoryöppy olisi osunut jollekin asemansa kirjallisessa kaanonissa vakiinnuttaneelle keski-ikäiselle tai iäkkäämmälle mieskirjailijalle, olisi toimittajan kynnys kirjoittaa ja julkaista toiveensa siitä, että palkinnot olisi jaettu mieluummin sopivammalle ja järkevämmälle kuin parhaalle teokselle, ollut huomattavasti korkeampi? Olisikohan silloin jäänyt kommentti kirjoittamatta tai ollut ainakin sisällöltään toisenlainen? Toivottavasti olen väärässä. Ehkä kirjailijan ikä ja sukupuoli eivät olleetkaan toimittajan alitajuntaa kiusaavia tekijöitä.
Perunapää Marian studiosta
Eihän näitä palkintoja mitata rahassa (vaikka sellaisen kuvan tuosta arvostelusta sai), vaan niiden pitäisi (minusta) perustua siihen kirjailijan kyvykkyyteen. Moni muukin on tosiaan saanut "tuplapalkintoja" eikä silloin ole vedottu apurahoihin tai muihin mahdollisiin palkintoihin. Sitä paitsi apurahahan ei ole mikään palkinto, joten mielestäni on suorastaan idioottimaista edes vedota siihen.
Kyllä hän on palkintonsa ansainnut.
Äijä, en ole itse vielä ehtinyt lukea Puhdistusta (paljon kehuja olen kuullut), mutta nythän olinkin ymmälläni toimittajan kirjoituksesta.
Olen samaa mieltä kuin sinä: jos kaksoipalkinto olisi mennyt mennyt miespuoliselle (keski-ikäiselle) kirjailijalle, mitään rutinaa ei olisi syntynyt, vaan hesarin kriiitkko. olisi ylistänyt fiksua ratkaisua.
Sanakehrääjä, lukulistallani Puhdistus on myös, kirjaston jono vain on pitkääkin pitempi...
Minusta Sofi Oksasen, kolmannen romaanin palkitseminen oli hyvä ele etenkin ja erityisesti nuorten kirjailijoiden suuntaan. Pekka Tarkka teki hyvän liikkeen siinä. Oksanen itse haastattelussaan sanoi hämmentyneensä juuri siksi, että kokee olevansa uransa alussa vasta.
Ei varmaankaan mieskirjailijan monenkertaisesta palkitsemisesta olisi tuollaista puhetta tuotettu, en usko minäkään. Ikä ja sukupuoli ei olisi tullut mieleenkään silloin. Oksanen on palkintonsa ansainnut kyllä vain. Mutta tietenkin sellainen ajatus tuli mieleen, että olisiko joku toinen t a r v i n n u t tuota kirjallisuuspalkintoa enemmän kuin Oksanen? Heitäkin nimittäin kyllä on.
Olisihan se mukavaa, jos jokainen palkinto menisi tasaisesti eri tyypille, mutta silloin ei ehkä enää palkita parasta teosta vaan sopivin tai järkevin kirja (tai oikeastaan kirjailija, ei teos).
Mutta jos on olemassa kirja, joka ihan oikeasti raatilaisten mielestä on tarjolla olevista merkittävin / paras / vaikuttavin, niin miksi se pitäisi sivuuttaa edellisen palkinnon vuoksi? Pitäisikö silloin sanoa, että oikeasti oltaisi haluttu antaa tämä palkinto kirjalle A, mutta koska se on jo saanut palkintoja, annammekin palkinnon teokselle B? Miltähän kirjojen A ja B kirjoittajista tuntuisi? Oksanen itse taisi haastattelussa ihmetellä Runeberg-palkintoaan viittaamalla siihen, että samalla viivalla oli monia kirjallisia lajeja.
Kirjoitin jutun, koska mielestäni Majanderin kirjoitus oli aika pöyristyttävä - en näet usko, että keski-ikäisen mieskirjailijan kohdalla toimittajalle olisi tullut mieleenkään kirjoittaa samoin. En muista kenenkään toimittajan julkisesti harmitelleen Hotakaisen palkintoja (ainakin Finlandia-palkinto ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto), miksi siis nyt tämä? Ei voi välttyä ajatukselta, että niin vilpitön kuin toimittajan ajatus alunperin on ehkä ollutkin, on nuoren, uransa alussa olevan (nais)kirjailijan palkitseminen ollut hänelle kimmoke kirjoitukseen. Hän viittaa myös siihen, että liiallinen valokeilassa oleminen voi kärventää.
Toisaalta kannattaa muistaa, että Finlandia-palkinnosta päätti yksi ainoa henkilö ja Runeberg-palkinnon kolmihenkinen raati (kirjallisuudentutkija Kristina Malmio, runoilija Joni Pyysalo ja toimituspäällikkö Riitta Vaismaa). Jos tällaista tuplapalkitsemista haluaisi välttää, pitäisi sopia reilusti siitä, ettei Finlandia-voittajaa valita Runeberg-ehdokkaaksi - eli Runeberg-ehdokkaat voisi julkistaa vasta Finlandian jälkeen, jolloin yksi mahdollinen ehdokas ehditään vaihtaa.
Jos palkintoja alettaisiin myöntää "sosialidemokraattisesti" sopivimmalle, silloin palkinto menettäisi ideansa ja tarkoituksensa. Vain kirjallisuuden valtionpalkinto voisi silloin olla oikealla tapaa poliittinen.
Oikeastaan kyllä odotin juuri jotakin tämänkaltaista purkausta melkein joka hetki, enkä siksi yllättynyt yhtään, että se sieltä putkahti. Se oli ikään kuin määrätty, että sellainen tulee. Asko Sahlbergin sapekas tokaisu oli jo ensimakua samasta, mutta arvelin ettei se siihen jää.
Myös Ilpo Tiihonen - keski-ikäinen herra, sai samana vuonna 2005 Largostaan Savonian, Valtionpalkinnon ja oli ehdolla Tanssivan Karhun saajaksi. Eikä kukaan puhunut mitään. Hannu Väisänen sai Finlandian ja Varjo-Finlandian, eikä kukaan puhunut mitään. Joten se niistä raatikokemuksista, ei se niin mene.
(Minä luen ehdokkuudet myös kunnianosoituksiksi - vähän kuin Streep Oscar-nominationsit).
Mutta... - milloinkahan suomalaisessa kirjascenessä päästään eroon siitä, että kirjallisuus on kirjallisuutta vasta sopivan miehen kirjoittamana?
Varsinkin kun esim. 2007 julkaistuista ja esille nousseista teoksista parhaat olivat ehdottomasti naisten käsialaa. Siitä tässä on kysymys, yleisemmän kateuskälkätyksen ohella.
Oksasen teos on niin hyvä, että jos suomalainen kirjallisuus laajemminkin nousee sille tasolle, niin silloin tulee lähemmäs se päivä, jolloin Ruotsin akatemiakin suhtautuu suomalaisiin vähän toiseen tyyliin. Sen sijaan sitä päivää ei koskaan tule, jos keskitytään jakamaan kiitosta demokraattisesti tasan ja oikein - "kun kaikki ovat yhtä onnettomia". Eivät ne ole, eivät enää. Tai niin toivon.
Eiköhän Oksasen pidä kirjoittaa vielä monen monta muille kielille käännettävää vahvaa romaania, ikääntyä pari-kolmekymmentä vuotta ja saada Suomen kirjallinen eliitti (vai ketkä niitä kirjallisuusehdokkaita nyt saavatkin ehdotella) taakseen ennen kuin Ruotsin Akatemia alkaa edes miettiä hänen ehdokkuuttaan :) .
Mieskirjallisuus ei ole normikirjallisuutta eikä naiskirjallisuus ole marginaalista. Näin ajattelen ja ajattelen jatkossakin, vaikka kaikenlaiset kummat rutinat lehtien palstoilla yrittävät näyttää kriitikkojen näkevän asian hieman toisin. Minä en onneksi ole kriitikko.
Jos ajattelee viime vuonna julkaistuja teoksia, löytyy niistä kyllä tasoa ja laatua. Valitsijoiden mielestä ne eivät olleet yhtä tasokkaita ja laadukkaita kuin Oksasen Puhdistus, se onko asia niin, siihen en koe olevani kykenevä vastaamaan.
Puhdistus on kertakaikkisen hieno teos, ostin sen jo kesän loppupuolella. Eivät nämä palkinnot saisi olla, eivätkä olekaan mitään "armopaloja", ne ovat kirjan saamia tunnustuksia. Ja sitä julkista tunnustusta soisin vain useamman suomalaisen kirjailijan saavan. Meillä kirjoitetaan paljon ja laadukasta kirjallisuutta. Onneksemme.
Tuo, että Runeberg -palkintoa ei voisi ojentaa Finlandia palkitulle vaatisi varmaankin sääntöjen muutosta, eikä se kai ole kovin todennäköistä. Harmillista on, että Finlandia palkintoa ei enää myönnetä runoteokselle. Runoja runsaasti lukevana, soisin runoudenkin saavan hieman enemmän julkista tunnustusta osakseen. Julkinen tunnustus lisää kirjan myyntiä, ja niin, vaikuttaa arvotusperusteisiimme (onko se hyväksi vai pahaksi, siitä en sano mitään).
Jup, Varjo menee myynnin mukaan, ja kyllä, Oksaselle samoin kuin SSKK:n tunnustuspalkinto. Silti, toisinkin on joskus käynyt.
Nykyinen palkinto- ja kilpamäärät ja muodot ovat aivan riittäviä, ellei liikaakin Suomen kokoiseen maahan. Jos aletaan pilkkoa ja rajata lisää, niin jokainen menettää merkitystään.
Muistaakseni luin jostakin (en varmasti muista lähdettä, se oli joko Parnassosta tai sitten joltain nettisivulta), Sahlbergin sanoneen Finlandian julkistamisen jälkeen, että "palkinto on kohta arvoton, kun se menee joka vuosi jollekin lesbolle" (Saisio, Oksanen - joskin jälkimmäinen taitaa olla bi :) )
Tuo on sellaista sanomisten kulttuuria, joka käy miehiltä hieman naisia vaivattomammin ja pitelemättömämmin. Tyhmyyksiä mahtuu mukaan kilokaupalla, eikä edes kohtalaisen arvostettu kirjailija kaihda sellaisten laukomista, silloin kun sattuu nyppimään. Ja sen tähden olet oikeassa, mieskirjallisuus eivätkä miesten sanomiset muodosta normia. Mutta ihan lähitulevaisuudessa en taida Sahlbergin kirjoja lueskella - saati ostaa.
Hirlii, periaatteessa kirjallisuutta ei oikeastan voi kilpailuttaa eikä minusta arvottaa toista selkeästi ohi toisen, koska kirjailijat operoivat teoksissaan niin eri tasoilla ja eri tavoin. Ehkä parasta olisi vain lädätä kaikki samaan kilpailuun :) Mutta esimerkiksi novellit nostin esiin siksi, että ne jäävät usein romaanien ja runouden jalkoihin, vaikka kiinnostavia novellikokoelmia julkaistaan melko paljon.
En kannata lisä palkintoja, mutta ehkä joitain yleisiä pelisääntöjä voisi selkiyttää - mutta toisaalta jakajatahot ovat toisistaan erillisiä (kai), ettei se ole mahdollista. Mutta minulla ei ole tuplapalkintoja vastaan mitään - tässä tapauksessa valintatyyli vahvistaa Oksasen onnistumista lukijoiden ja valitsijoiden puhuttamisessa, koska toisen antoi yksi henkilö ja samalla hn vetosi toisaalla myös raatiin.
Omaa arviota teksesta en kykene antamaan ennen kirjan lukemista, johon mm. Hannah on minua kannustanut.
Kuka tai ketkä ovat aina niin taitavia kirja-arvioinnissaan, että voivat sanoa tämä kirja on paras.
Tietysti se on aina se kirjan lukija, joka arvioi sen.
Ihme suorastaan, että kaksi raatia on arvioinnut juuri tämän kirjan melkein samanaikaisesti parhaaksi.
Miten olisi lehdistö reagoinnut, jos tämä palkinto olisi mennyt jollekin toiselle kirjailijalle. Olisiko se ollut väärä valinta.
Olen sitä mieltä, että kyllä palkinnon olisi voinut ansaita joku muukin tällä kertaa.
Kirjoituksessani vastustin toimittajan käsitystä, että vaikka jonkin kirjallisuuspalkinnon raati/valitsijat olisivat sitä mieltä, että jokin ehdokkaista olisi heidän mielestään paras, he eivät saisi valita voittajaksi juuri sitä teosta, jos se on jo palkittu jossain muualla aiemmin.