Luen Hilja Valtosen romaaneja vaahteran varjossa pionin ja malvan vieressä helteen hellittämättä hiostaessa otsaa ja selkää.

Ajatus vaeltaa mummolaan, hiljaiselle kylätielle, mansikkaheinään, pilvipoutaan, hiekkatien rahinaan, aamuyön viileyteen ja hiljaisuuteen. Heinäpellon hikisyyteen, haravan nirhaamiin rakkoihin ja ladossa poljettaviin heiniin. Heinäseipään varjossa nautittuihin voileipiin ja kyläjuoruihin. Marjamehun laimeaan makuun. Lehmien märehdintään ja karjakeittiön viileyteen.

Sulatan äidin leipomia korvapuusteja, kaadan lasiin maitoa ja muistan mummolan sokerikorput, viilin ja talkkunan. Mummon esiliinan ja riisipuuron.

Koivujen suhina, juolavehnä perunapellolla, sireenin ja poppelin tuoksut, orvokit ja lumipallopensaat.

Kyläläisiä oven pielessä halkolaatikolla, pihaan suhahtavia sukulaisia, kovaa puhetta, hiljaista huumoria, kavereita kioskin kulmalla, naurua, kompia, juttuja. Salaisia katseita ja sydänsuruja. Nuoruus.