Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Ei suurta oivallusta

08.01.2009 - 08:28

Kun salaisuus paljastuu, ei esirippu repeä. Vain lusikka kilahtaa kahvikupin reunaan. Mutta se lusikka hämmentää sakeaa maljaa, jonka mukana nielet karvasta katkeruutta ja korventavaa pettymystä.

Yöllä halaat kylmää posliinia ja katsot pohjattomaan lähteeseen, jonka silmästä ei sinulle aukene oivallus eikä lohtu.

Lopulta makaat voipuneena kaakeleilla ja ymmärrät, ettei mitään salaisuutta ollutkaan. Vain hiljaisuus.

Kategoria: Katkelmia 7 kommenttia Kommentoi

Hirlii kirjoitti 08.01.2009 - 08:16

Tuo alku oli tavattoman tehokas, kaksi ensimmäistä lausetta kertoo jo paljon.

Näin usein, ns. suurten salaisuuksien kanssa.

Tuima kirjoitti 08.01.2009 - 09:02

Niinhän se taitaa olla, vaikka aina luulemme fanfaarien soivan korvissa ja tuulen ujeltavan ympärillä.

Tuima kirjoitti 08.01.2009 - 09:03

Periaatteessa ensimmäisen virkkeen jälkeen voisi laittaa kappalejaon.

tuulisuoja kirjoitti 09.01.2009 - 09:57

Suorastaan mykistävän loistava teksti!
Tämän voi lukea niin monin tavoin - kerrassaan osuva teksti. Tätä kirjallisuus on: yksityisestä tulee yleistä ja laajalle ulottuvaa, näkevää.

Tuima kirjoitti 09.01.2009 - 17:04

no no, eipäs innostuta. Hyvähän se on, jos lukija löytää tekstistää oman tulkintansa, silloin se on irronnut sopivasti alkuideastaan.

Elegia kirjoitti 09.01.2009 - 19:09

Minulle tuli mieleeni tästä baari-ilta. Suurin odotuksin lähdettiin liikkeelle, ns. totuutta (elämäniloa, sitä suurta oivallusta) etsimään. Ja loppu on historiaa se sama vanha juttu. Yksin pyttyä halaillen, pettyneenä.

Todella kauniisti kirjoitettu, tehokasta.

Tuima kirjoitti 09.01.2009 - 19:47

Elegia :), kiitos, ja kyllä sen noinkin voi lukea.