Sanat pyörähtelevät lautasten ja teemukien yllä. Keveinä, hahmottomina, kaikkeen tuttuun takertuen, paljastamattomina.

Sanoihin tulee lisää painoa, ne painuvat lähemmäksi vahakangasta.

Piirrän suorakulmioita paperille. Sanat vahvistuvat, piirrän kattoja. Luonnostelen taloja, raskaita reunoja, puhkon paperia ikkunoilla. Sanat nousevat ilmaan, käsi kevenee, talojen nurkat aukeavat, katot leijuvat.

Sanoja etsitään, ne tiivistyvät, muistoihin tulee hämmennystä ja surua, menetyksiä ja kieltoja. 

Yhä piirrän, talon toisensa jälkeen. Uusia ikkunoita, ovia joissa on ripa, ikkunoita oven viereen ja ylle. Vahvistan nurkkia, katon viivaa.

Sanat raapivat. Niiden keveydessä on voimaa, ne potkivat auki ovia, repivät ruostuneita lukkoja. Ne singahtelevat, tekevät kaaria vuosikymmenten taakse, sysivät juuttuneita ikkunoita, puhaltavat tulevaisuuden verhoihin.

Yhä piirrän. Käteni on raskas ja keveä.