Kerran oli aika jolloin asiat murenivat ympäriltä, liukenivat lietteeseen tai haihtuivat usvana tuuleen. Öisin seisoin portailla ja katselin Marsin hidasta taivalta yli vastapäisten talojen ja puiden latvojen. Mars oli lähempänä maapalloa kuin pitkään aikaan ja väriltään punainen, ymmärsin sen silloin ensimmäistä kertaa. Seisoin pitkiä aikoja yössä, hiljaisessa suhinassa joka säesti planeetan vakaata taivalta. Joka yö löysin punaisen pallon hieman edempää radallaan. Vähitellen, yö yöltä katsoin planeetan kulkua rauhallisemmin mielin. Sen hitaan piittaamattomassa kulussa oli levollisuutta, jonka rinnalla liete oli vain lietettä, särkynyt muuri korjattava kivikasa ja se mikä oli mennyt usvan mukana oli saanut mennäkin. Sitten tuli yö ja toinenkin jolloin en enää halunnut seurata punaisen planeetan kulkua, en etsiä sen sijaintia taivaan kannelta. Silti yhä joskus muistan portaan viileyden jalkapohjieni alla, yötaivaan hiljaisen sinisyyden ja punaisen pallon hitaan, radastaan tietoisen kulun vasemmalta oikealle, yli kattojen ja puiden.
*********************************************
Hirliin kappalejaotusehdotuksen perusteella muokattuna:
Kerran oli aika
jolloin asiat murenivat ympäriltä
liukenivat lietteeseen tai haihtuivat usvana tuuleen.
Öisin seisoin portailla ja katselin Marsin hidasta taivalta
yli vastapäisten talojen ja puiden latvojen.
Mars oli lähempänä maapalloa kuin pitkään aikaan
ja punainen, ymmärsin sen silloin ensimmäistä kertaa.
Seisoin pitkiä aikoja yössä,
planeetan vakaata taivalta säestävässä
hiljaisessa suhinassa.
Joka yö löysin punaisen pallon hieman edempää radallaan.
Vähitellen, yö yöltä
katsoin planeetan kulkua rauhallisemmin mielin.
Hitaan piittaamattomassa kulussa oli levollisuutta,
sen rinnalla
liete oli vain lietettä,
särkynyt muuri korjattava kivikasa
ja se mikä oli mennyt usvan mukana oli saanut mennäkin.
Sitten tuli yö ja toinenkin jolloin
en enää halunnut seurata punaisen planeetan kulkua,
en etsiä sen sijaintia taivaan kannelta.
Joskus muistan portaan viileyden jalkapohjieni alla,
yötaivaan hiljaisen sinisyyden ja punaisen pallon
hitaan, radastaan tietoisen kulun
vasemmalta oikealle,
yli kattojen ja puiden.
Perunapää Marian studiosta
Alkaako tästä Tuiman scifi-sarja? Voisi alkaa. Tuo oli niin elävästi kirjoitettu, että mars sai auringon mittakaavaan ja varpaita kipristelee.
Lepis, ei ala, Tuima ei ola lainkaan scifi-ihminen. Ja Venus - tuo kirkas aamu- ja iltatähti. PIkemminkin voisin kirjoittaa kaksi riviä mäkihyppääjä Morgensternista...
Äijä, pitääkin tulla lukemaan :)
Hienoja sanoja oivallisesti yhdistettynä!
Eräs ehdotus:
Oli aika, jolloin asiat murenivat ympäriltäni, liukenivat lietteeseen tai haihtuivat usvana tuuleen, ja silloin seisoin portailla, katselin Marsin hidasta taivalta yli vastapäisten talojen ja puiden latvojen. Mars oli lähempänä maapalloa kuin pitkään aikaan ja väriltään punainen. Ymmärsin silloin sen ja seisoin pitkiä aikoja yön hiljaisessa suhinassa, joka merkitsi planeetan kulkua.
Saat tuosta kirjoittamastasi ehkä 2-4 (ehkä enemmän, ne tiedä) kappaletta.
(huijjaksä nyt?)
[uusikappale]
JNE JNE
siksi, että lauseissasi on tiheyttä (kuin runonkielessä) ja se, että ne tuupattu toistensa kanssa noin tiiviisti yhteen niin ahdasta tulee. sisältöön ei ole sanomista, rytmiikkaan ehkä...
itse teet valintasi, kuten jokainen.
Tässä on valtavaa lohtua, arjen ymmärrystä ja kestävyyttä. Luonto tosiaan antaa meille suhteellisuudentajua, turvaa ja ajantajua. Emme ole yksin, taivaalle voi ja kanattaa aina katsoa. Aika kuluu, asiat muuttuvat, eikä varpaitakaan koko aikaa palele.
Mietin aikaisemmin myös tuota lyyrillisyytä ja rytmiä teksteissä. HYVÄ, että Hiirlii otti asian esille!
Mutta, mielestäni kumpikin ratkaisu toimii. Olet ikään kuin kirjoittanut tiheää proosaa, siitä ajatuksesta olen pitäynyt kovasti. Tiheää, intensiivistä, tarkkaa proosaa. Oi, olen Sinusta ylpeä! :o)
Joo rytmi, se ei ole mun alaa, pidän itse kyllä enemmän noista tiheistä ratkaisuista omissa teksteissäni, koska en oikein pidä itseäni runonkirjoittajana, siksi en kutsukaan näitä runoiksi vaan katkelmiksi.
on.