Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla uudemman kerran Hilja Valtosen romaaneja. Viimeksi luin Neiti Talonmiehen. Lukiessani muistelin nähneeni elokuvan joskus kauan sitten. Tauno Palo miespääosassa ja naispääosassa joku suurisilmäinen näyttelijätär. Muistin yhden pienen kohtauksenkin elokuvasta. Lukiessani mietiskelin mistä elokuvan saisin lainaan, olisi mukavaa katsoa se kirjan jälkeen. Sattumalta huomasin, että elokuva tulee tänään TV:stä ja minä tietysti istahdin ruudun ääreen elokuvaa katselemaan. Mutta voi. Naisnäyttelijä ei ollutkaan kukaan muistelemistani eikä koko elokuvassa ollut muistelemaani kohtausta. Tauno sentään oli.

Romaani Neiti Talonmies (1954) kuvaa evakkotyttö Irja Sassin elämää vuodesta 1945 vuoteen 1953 tili- ja päiväkirjamerkintöjen kautta. Orvoksi jäätyään Irja on ensin kansakoulun opettajan kasvattityttö, oikeammin pienipalkkainen palvelija, myöhemmin hänestä tulee keskikoulun työteliäs talonmies. Raskaan työnsä ohessa Irja lukee ylioppilaaksi ja käy kirjeenvaihtoa salaperäisen miehen kanssa.

Kirjallisuus ja elokuvat ovat aivan erilaisia taidemuotoja eikä niitä juuri kannattaisi verrata, mutta teenpä pienen vertailun kuitenkin. Kirjan rinnalla elokuva oli pienoinen pettymys. Repliikit olivat monin paikoin suoraan romaanista, henkilötkin sangen uskollisia kirjan hahmoille – paitsi päähenkilöt. Tauno Palo oli rooliinsa yli-ikäinen ja kun siihen lisätään hahmoon liitetty hössöttävyys ei teho ole sama kuin kirjassa. Naisellisen viehättävän Nelly Lovénin esittämässä Neiti Talonmiehessä ei ollut romaanin Irja Sassin ristiriitaisuutta ja jykevyyttä sen enempää luonteessa kuin ulkonäössäkään. Myöskin kirjan terävä kritiikki yhteiskuntaa sekä ahneita, löyhämoraalisia ja luokkatietoisia ihmisiä kohtaan oli elokuvassa vesitetty ja jätetty muutamien pienten heittojen varaan. Suuri osa Valtosen romaanien kirpeästä viehätyksestä olikin hävinnyt elokuvaksi siirtyessään.

Viihdekirjailijana pidetty Valtonen on terävä yhteiskuntakriitikko ja naisen aseman puolestapuhuja. Valtosen kirjat eivät olekaan perinteisen romanttisia, niissä ei sankaritar aina saa sankariaan. Hänen romaaninsa kuvaavat usein nuoren naisen selviytymistä joko orpona, ymmärtämättömän perheen jäsenenä, väärinymmärrettynä vaimona tai itsenäisenä virkanaisena. Keskeisiä kritiikin kohteita ovat luokkayhteiskunta ja naisen heikko asema miehen vallan alla. Naisten itsenäisyyden saavuttamista koulutuksen ja oman ammatin kautta sekä korkeaa moraalia korostetaan tavalla tai toisella kirjasta toiseen. Miehet ovat usein heikkoja ja ylemmyydentuntoisia. Ihannoivaa kuvaa kirjailija ei anna naisistakaan. Syöjättäriä, oman edun tavoittelijoita, katkeria ja mustasukkaisia pikkusieluja kirjoissa riittää eikä naisten heikkouksia laiteta miesten tilille.

Valtosen kirjailijanura oli pitkä. Esikoisteos Nuoren opettajattaren varaventiili ilmestyi 1926 ja viimeinen romaani Ruskapäiviä 1975. Romaanit ovat mainioita kurkistuksia 1920-1950 -luvun arkeen ja elämään. Kiintoisa on esimerkiksi 1945 ilmestynyt Ville viekastelee taas, joka kuvaa ilmavalvontalottien elämää. Luulen, että monista Valtosen romaaneista voi suoraan haistella niiden kuvaaman ajankohdan moraalisia asenteita ja esimerkiksi kansakoulun opettajien työolosuhteita. Luulisi kirjailijan tienneen asiasta jotain, toimihan hän kansakoulun opettajana yhtä vuotta lukuunottamatta vuosina 1920-1963.
 
                 
                        
              Kuva täältä.                         Kuva täältä.