Mutta toimittajan on edes yritettävä olla kohde yleisönsä tasolla, joten sanakirjaan ei kannata turvautua!

Kaikki ei ole legendaarista - ei ainakaan Päivän kysymys - eikä historiallista, joka on toinen inhokkini adjektiivien joukossa.

Urheilutoimittajat ovat kautta aikain osanneet käyttää omaperäisiä ilmaisuja. Äidinkielen opettajat eivät niistä ole pitäneet, eivät ehkä kaikki muutkaan.

Niin, Äijä, omaperäisiä. Mutta kun nämä eivät ole omaperäisiä - paitsi Suomisen tapa tuupata koskaan kummallisiin paikkoihin - vaan historiallista ja legendaarista käytetään muissakin kuin urheiluselostuksissa. Eikö historiallisuus vaatisi pitkän ajanjakson taakseen ja legendaarinen jonkinlaista säihkettä ympärilleen? Molempia adjektiiveja käytetään väärissä yhteyksissä, ne ovat synonyymeja suositulle ja ensimmäiselle kerralle. Ne ovat muotisanoja, joita käytetään, kun puhuja haluaa korostaa sanottavansa suuruutta - vaikka aihetta ei olisikaan.

Vänkään vastaan kyllä nyt. On aika omaperäistä käyttää sanoja "klassikko" ja "legendaarinen" näissä yhteyksissä. Ja banaalia, ehdottomasti.

Tuosta äskeisen kommenttisi viimeisestä lauseesta tuli mieleen seuraava:
Naureskelin jonkin verran lukiessani joitakin vuosia sitten Kari Hotakaisen Klassikkoa. Kirjailija oli katsonut aiheelliseksi lisätä alaviitteen v:llä alkavaan ja u:lla päättyvään substantiiviin alaviitteen, joka meni suunnilleen näin:
"Sana, jota nuorison keskuudessä käytetään välimerkin tavoin jäsentämään ja rytmittämään puhetta. Genetiivimuodossa sanaa käytetään määritteenä antamaan sanottavalle painokkuutta, tai myös silloin kun sanottavaa ei ole"

Vänkää vaan :) mutta minusta ne ovat jo kliseisiä, koska niitä käytetään niin paljon hassuissa yhteyksissä.

Hotakaisen alaviitteen viimeinen lause melkein sopisi näihin mainitsemiini adjektiiveihin.

Nuo opiskelutovereideni ilmaukset ovat mielestäni osa tällaista ironiatautia, johon itsekin ajoittain syyllistyn. Olikohan Kortepohjan ylioppilaskylän vedessä jotain kummallista 80-luvulla?
Eli käytetään jonkinlaista ylisanaa itseasiassa korostamaan sitä, että asialla ei ehkä kuitenkaan ole nin suurta merkitystä.
Mutta onko selitys näin legandaarinen, sitä emme koskaan saa tietää!!!!!!!!

Sinäpä sen sanoit - ja tulit paljastaneksi ironian tajuamattomuuteni ja tosikkouteni :) Terveisiä vaan herroille, että muuten pidän heistä paljon, mutta...

Minä en usko tässä ironiaan. "Legendaarinen" on minunkin mielestäni lähes legendaarisen älytön ilmaus asiasta, joka on juuri ehtinyt legendaarisesti tapahtua. Eikös legendaarisuuteen tarvita ajalista etäisyyttä? Miten asia tapahtuu niin, että tapahtuminen ei ole vain tapahtumista vaan legendaarista tapahtumista? Vähän sama on sanoa vaikkapa Tarantinon elokuvia klassikoiksi.

Ehkä ihmiset nimittävät klassikoksi niitä elokuvia, joita ovat nähneet tehdäksekseen itsestään ihmisen, joka on nähnyt klassikon. Tähän osuu yksi Bukowskin aforistinen mietelmä, joka kuuluu jotakuinkin seuraavasti: "The world is full of shipping clercks who have read all the Harvard classics".

Takaisin legendaariseen... Kun kuuntelen autossa Radio Cityä (kun sitä voi vielä kuunnella), saan jatkuvasti korvilleni tiedon, että seuraavan legendaarisen biisin esittää legendaarinen Franz Ferdinand. Mitä kirotun legendaarista on orkesterissa, joka on ehtinyt levyttää vasta kahdesti?

Toinen mukava juttu on se, että juontaja aloittaa puheen joka biisin jälkeen artikkelilla "se". "Se on keskiviikko ja viides heinäkuuta Radio Cityn iipeessä". Niin, mikäs muu lausahduksessa on legendaarisesti pielessä?

Juuri tätä tarkoiti. Legendaarinen ja historiallinen vaativat välimatkaa ja historiaa välilleen, jotain mihin verrata, siis jotain joka on tapahtunut historiallis-legendaarisen jälkeen. Klassikkoon pätee sama, ajallista perspektiiviä on oltava.

Siksi olen niin kypsynyt näihin ilmauksiin, koska ne kertovat historiattomuudesta, tässä ja nyt -tapahtumisesta, jolla ei ole mitään vertailu- tai kaikupohjaa menneeseen. Joskus tulee mieleen, että ihmiset kaipaavat niin kovasti suuruutta, että heidän on korostettava tätä kaipuuta suurilla sanoilla huomaamatta, etteivät asiat siitä sen legendaarisemmiksi muutu. Jonkun pienen piirin kielenkäyttöönhän sanat sopivat, silloin ne ovat osa ryhmän huumorijargonia, mutta yleiskieleen ja selostuksiin ne eivät käy.

Eikös ip ole internet-osoite?

Historian tajun kadottamisessa on kyse debordlaisesta spektaakkelista...

Anteeksi mistä?

Kannattaa tutustua teokseen "Spektaakkelin yhteiskunta" (Summa 2005, siis suom., alk. 1967). Vasemmistoradikalismia. Siitä se selviää.

Joitain ranskankielisiä sivuja jo löysinkin ja imdb:stä myös. Debordilainen spektaakkeli ei taidakaan olla mitää bazluhrmanilaista spektaakkelia...

Moulin Rouge on kyllä yksi esimerkki siitä, miten debordilaista spektaakkelia pidetään yllä.