|
|
|||
|
22.12.2008 - 13:42
Sitä sitten osaa tehdä itselleen pieniä arkisia hierteitä. Ei kannata vaihtaa kirjahyllyä uuteen juuri ennen joulua, ei ainakaan vähemmän kirjoja vetävään. Olen laittanut runsaasti omia kirjojani kiertoon ja koko viikonlopun olen seisonut Miehen teosten edessä hurja kiilto silmissäni, osoitellut yksittäisiä niteitä ja kysellyt ääni täynnä suostuttelua "vienkö pois". Mies on levitellyt käsiään kirjojensa suojaksi ja sanonut omassa äänessään hätäännystä "se on aivan alansa perusteos", "tää on Klassikko!", "se on NN:n kirja", "pitää tietää mitä vastustaa". Kun ilmoitin hänen omistavan vähintään kaksi kappaletta mm. Freudin Unien tulkintaa, alkoi Miehen suupielessä jo nykiä ja hän myöntyi "että ehkä toisen tosiaan voisi laittaa kiertoon". Aamulla löysin Unet pöydältä, vaikka juuri edellisenä iltana olin työntänyt sen hänen laukkuunsa divarikäyntiä varten. Tosin itse tulin hankkineeksi kaksi uutta runokirjaa, jotka tänään vaivihkaa työnsin hyllyyn. Enkä aio kertoa asiasta Miehelle, en. Joulusiivouksen yhteydessä ei kannata alkaa lukea hetkeksi säilöttyjä lehtiartikkeleita paperikeräyskassin vieressä, ei miettiä varttia ikivanha pahvirasia kädessään kannattaako sitä säilyttää, ei ylipäätään päätään päästää hamsteritaipumuksiaan vaikuttamaan. Ei myöskään kannata hankkia flunssaa, joka saa nenän valumaan virtanaan, pään raskaaksi ja humisevaksi, korvat tukkoisiksi ja yskän koputtelemaan. Enkä kyllä olisi tarvinnut sitä jääkaapin hyllylle kaatunutta ruokakermaa. Sen sijaan kannattaisi sijoittaa lomapäiviä myös joulua edeltäviksi päiviksi, jolloin kaikenlainen valmistautuminen sujuisi laajemmalla aikataululla ja flunssan potemisellekin jäisi tilaa. Villahousujen ja -sukkien lisäksi kannattaisi käyttää villapaitaa. Ja saada siivous tehtyä valmiiksi jo tänään. Mutta toisaalta: miten siistejä, pölyttömiä ja suorarivisiä kaikki meidän perheen kirjahyllyt tällä hetkellä ovatkaan!
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
Sivut
Kuvia
Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro
|
||
Hyvää joulunseutua ja paranemisia. :)
Omat hyllyni ovat täynnä ja pölyiset, mutta ei haittaa. Parempi olla liikuttelematta tomua.
Paranemisia.
Tommi, niinhän ne tavallaan ovatkin :) Ja kaipa mies lukee joskus ainakin, mutta jospa se jättäisi juuri tuon yhden rivin lukematta, muuten ei voi oikein perustella poistoehdotuksia...
Hyvää joulua sinulle ja perheellesi
Hienoa, että sinulla on nyt kaikki kirjat ojennuksessa. Kirjat ovat hienoja.
Mutta flunssa ei ole hienoa, eikä siivous, mutta hoituvat ajallaan. Olisi hyvä että olisi aikaa. Etenkin ennen joulua olisi todella hienoa, jos olisi aikaa. Minulla on tänä vuonna ollut - ensimmäistä kertaa.
Mutta kyllä olen nauttinutkin ja tehnyt kaikkea hartaudella, tai ollut tekemättä.
Pikaista paranemista sinulle ja HYVÄÄ JOULUA!
Täytyy myöntää, että ainakaan itse en vielä kertaakaan ole onnistunut pienentämään kokoa, vaikken kiellä etteikö siinä olisi mieltä. Niin suurta tilaa ei olekaan, jota ei voisi täyttää kaikella turhalla.
Kiitos vielä tuosta Szymborskan runosta - se auttoi tänään siivouksen aloittamisessa. Kun en kerran ole runoilija, niin jospa sitten osaisi edes käynnistää imurin...
Leijonainen, minä tähtään siihen, että vähitellen kaikki meidän kirjahyllyt olisvat ovellisia, silloin pöly pysyy hieman aisoissa. Toivottavsti flunssakin pysyy aisoissa, ennen tapaninpäivää ei ole mahdollisuutta alkaa potea eikä halua siihen silloinkaan.
Hannah, valitsen kohdat b ja c. Hyllytila pieneni, koska ovien taakse kirjat eivät mahdu kahteen riviin. Ja oikeasti kaikkea ei tarvitse omistaa. Hyvät runokirjat alkavat olla vakiohankinta, niitä kun voi lukea valikoiden ja useasti. Ja ne poistoit olivat sellaisia, että jos en ole niitä tähän mennessä lukenut, en lue niitä myöhemminkään. Ja yhtään runokirjaa en laittanut kierrätykseen. Yllättäviä seurauksia runolla :) Oletko myäs keittänyt ravitsevaa keittoa?
Kuka niitä taaimmaisia rivejä etsii jouluna jne ...
Toivotan oikein hyvää, levollista joulua sinulle Tuima!
Jos ei nyt tiptop niin kodikkaan siisti jouluasu on toiveena ja perua nimenomaan lapsuudenkodista. Siellä ei onneksi uuvuttu siivouksen alle ja sitä toistelen itsellenikin. Mutta eihän sille mitään voi, että siisteydestä tulee osa juhlan tunnetta.
Keitto taitaa jäädä väliin, - tosin saisihan paistikastikkeesta jatkettuna lihalientä. Kumma kyllä, kokkaus on kotitöistä ehkä se siedettävin - epäilemättä siksi miehetkin aloittavat useimmiten siitä.