|
|||
 |
|
||
|
16.12.2008 - 21:23
Joissakin runoissa on säkeitä, jotka puhuttelevat. Ehkä vain yksi säe, joskus pelkästään jokin sanapari tai yksittäinen sana kolahtaa. Aina ei tiedä miksi juuri kyseinen kohta kiinnittää huomion eikä oikeastaan ole tarviskaan tietää. Yllä oleva säe Wislawa Szymborskan runosta 'Ylistän sisartani' (suom. Matti Puukko ja Jarkko Laine) on minusta mainio ja juuri tuo säe sai minut pitämään Szymborskan runoudesta. Tuollaiset arkiset toteamukset, jotka kertovat paljon ihmisen luonteesta ja käsiteltävästä asiasta, ovat minusta runoudessa kiinnostavia. Lisäksi minä tietenkin olen juuri sellainen, joka voisi läikyttää kahvia oman käsikirjoituksensa päälle.
******************************************************************** Lisäys 17.12. Ylistän sisartani - Wislawa Szymborska (suom. Matti Puukko ja Jarkko Laine) Sisareni ei kirjoita runoja,
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
 
Sivut
Kuvia
 Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro 
|
||
Taas muuten ihan uusi nimi minulle. Vaikuttaa mielenkiintoiselta näiden säkeiden perusteella.
Pidin muuten tästä lainauksesta:
"...Joskus runot tulvivat vesiputouksena sukupolvien yli..."
"Koputan kiven oveen..."
ja moni muukin, mutta tämän muistan ikuisesti, minulle kun nuo kivet ovat läheisiä ja olen kai itsekin kivi.
Leijonainen, "koputan kiven oveen" - miten hino ilmaus!
Tuo ensimmäinen lainaamasi säe on hyvä esimerkki, hänen osuvuudestaan. Tai, minulle välittömin vaikutelma oli kuvaus ihmisestä, joka on aina täydellinen, jolta ei kahvikaan koskaan läiky.
Ja kun tuon loppusäkeistön lukee, löytää sieltä samantapaista, ihmisen, joka luovuttaa näkyville vain täydellisyytensä ja ojennuksensa.
Olen muuten tavannut sellaisia ihmisiä, oletko sinä?
Hänen runojaan lukiessa arkiset sanat, ovat täynnä merkitystä. Kuten sanoitkin: kolahtaa.
Sitä runoilijan taitoa, se kun samanaikaisesti pitää jalat tukevasti arjessa ja pään taivaassa.
Valitsemasi säe kertoo juuri sen, minkä lukija siihen sijoittaa. Se on yhtälailla niin kuin HannaH sanoi kuin miten sinä sen koet/näet. Minulle tuosta katkelmasta välittyy myös tuo "täydellinen" sisar, sisarusten välinen ero sekä kiintymys sisarusten välillä.
Kiitos muistuttamisesta, että runokirjan kanssa voi vierähtääkin ilta näin hyvin. :)
The Joy of Writing
Siinä on tuo tarkoittamasi lämpö, jos tarkastellaan sisarta siten, hellästi, muumimamman kaltaisesti. Jos vaihdetaan lukutyyliä, siihen saadaan saman piirteen vinompaa arviointia - kun ei korttiinkaan kykene mitään kirjoittamaan, kun on niin suullisen ilmaisutavan ihminen - ja samantien se arvostelu suuntautuu runoilijapersoonaan. Ja runous onkin äkkiä kuin sairaus. Täydellinen arvostusten kiikkulauta, juuri kuten se muutoinkin on.
Tällaista hyvä runous on, sitoo itseensä monta lähtökohtaa ja monta yhtäaikaista arvostussuuntaa. Kaikki vielä tiiviissä paketissa.
Tähän kahvitahraan liittyy se, että äsken peratessani yhtä vanhaa paperikasaa, löysin runon valokopion, jossa tietenkin oli suuri tahra, kahvia tai mehua, mahdoton sanoa, aika oli kellastanut värin ja vienyt tuoksun. Niinpä niin, mutta huvitti kyllä joulusiivouksen tuoksinassa :)