Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Suru tuli hitaasti

13.12.2008 - 15:50

Suru tulee hitaasti, koskettaa kättä vasta kirkon eteisessä, täyttää sylin ja hipaisee selkää. Suru tulee, jaettu, ja vie läpi virsien ja katkonaisten sanojen, tuoksusta raskaiden kukkien ja havuseppeleen sinivalkoisten nauhojen, läpi tomun ja luopumisen kohti jälleennäkemisen lupausta. Kirkon kaarevan sinen alla kohtaa valkoinen arkku jouluseimen syntymän ja alttaritaulun ristinkuoleman, kaipuun ja kiitoksen sanat. Uskon toivon ja rakkauden.

Kategoria: Hetkiä 7 kommenttia Kommentoi

Äijä kirjoitti 13.12.2008 - 16:11

Ja se kulkee vielä kotvan matkaa mukana. Voimia. Minä katselen surua usein "ammatti-ihmisen" silmin, ja vaikka kuinka omat suojamekanismit toimivatkin, se jollain tapaa koskettaa.

Tuima kirjoitti 13.12.2008 - 16:25

"Surun ammattilaisena" ei ole varmaan kovin helppoa - onneksi sinne työn lomaan taitaa kuulua myös iloisiakin hetkiä.

hirlii kirjoitti 13.12.2008 - 18:13

Suru kulkee mukana ja muuttaa muotoaan, se ei ole vain yksi hetki sillä on monta hetkeä ja monta aikaa. Läheisistä ei ole helppo luopua, menetyksissä on juuri noita mainitsemiasi asioita mukana: uskoa, toivoa ja rakkautta - erityisesti viimeisintä.

Leijonainen kirjoitti 13.12.2008 - 20:48

Kauniisti ja herkästi kirjoitat surusta. Hitaasti se tulee, etenkin jos ensin on oltava vahva ja hoidettava monia asioita. Minulle tuli tästä mieleen isäni, ja minä olin se, jonka oli oltava vahva. Siksi suru tuli hitaasti ja pysyi kauan.

Tuima kirjoitti 13.12.2008 - 21:28

Suru kulkee mukana aikansa myös meillä enemmän sivussa olevilla, kaikkein läheisimmillä se kestää kauemmin.

Hallatar kirjoitti 14.12.2008 - 00:23

Toivon lohtua suruusi...

*halaus*

Tuima kirjoitti 14.12.2008 - 15:31

Halaus vastaanotettu :)