Välittyykö tarina ilman sanoja pelkkien kuvien kautta? Ovatko kuvat vain pinnan täytettä paperilla, onko niissä lainkaan syvyyttä? Tätä miettii sanojenrakastaja ja romaaneihin tarttuja, kun käteen osuu sanaton romaani. Ja laskiessaan kirjan kädestään sanojenrakastaja toteaa, että kuvilla on syvyytensä ja ne kertovat tarinansa selkeästi ja tulkitsijansa haastaen. Kuvien lukija täyttää kuvat sanoilla ja tarinoilla, joita on kuullut, lukenut ja nähnyt aiemmin monissa puheissa, kirjoissa ja elokuvissa. Kuvat eivät hyppää tyhjyyteen eivätkä kanna tyhjyyttä, niissä on merkityksiä, viitteitä ja uutta ilmaisua, vaikka aihe onkin vanha, moneen kertaan käsitelty ja yhä toistuva.

Shaun Tanin sanaton kuvaromaani (sarjakuva jos joku niin haluaa) The Arrival (2006) kertoo tarinan siirtolaismiehestä: hänen lähdöstään, laivamatkastaan meren yli, maahantuloviranomaisten tekemästä tarkastuksesta, uuden kielen ja uusien tapojen kohtaamisestaan, sopeutumisestaan, ystävyydestä ja perheen yhdistymisestä. Tuttu tarina kaikille, jotka ovat lukeneet tai katsoneet elokuvien ja dokumenttien valtamerilaivojen Atlantin ylityksiä, Vapauden patsaan piirtymistä New Yorkin siluettia vasten, Ellis Islandin ihmismassoja sekä ihmisten, autojen, kärryjen ja tavaroiden täyttämiä katukuvia. Sama tarina, mutta etäännytettynä ja aikaan ja paikkaan sitomattomana, sitä on Tanin The Arrival ja tämä teos on minusta upea ja koskettava.

Tan etäännyttää ajan ja paikan historiallisista todellisuuksista. Viitteitä toki on ja jokainen voi ne tulkita esineiden, asujen ja tapahtumien kautta. Tanin kerronta ylittää arjen, hän käyttää sadunomaista ja fantastista kuvastoa kuvaamaan ahdistavuutta ja kauhua, uutta ja erilaista kieltä, maailmaa ja tapoja. Siten hän nostaa tarinansa yleisinhimilliselle tasolle, tarjoaa tulkinta- ja samastumismahdollisuuksia erilaisille lukijoille. Tätä tukevat myös miehen tarinan rinnalle liitetyt muiden siirtolaisten kohtaloiden kuvaukset. Tanin erikokoiset kuvat ovat valokuvamaisia ja usein ne onkin tehty valokuviksi, koko kirja on kuluneen ja reunoistaan rapistuneen valokuva-albumin oloinen, jossa kuvien mustan, valkoisen, harmaan ja ruskean sävyt liukuvat seepiaan ja juuri hehkuun puhkeavan keltaiseen. Sisäkansien passikuvapotrettien seurassa jo vierähtää aikaa, jokainen kuva tuntuu kertovan omaa tarinaansa.

Pidän Tanin kuvista - olen aiemmin lukenut hänen kuvakirjansa The Lost Thing (2001), jonka kuvista ja tarinasta myös pidin paljon - ja hänen tarinastaan välittyvä inhimillisyys koskettaa. Julmien yhteiskuntien (jotka saavat merkeikseen mm. teräväeväisiä lonkeroita, otsalampuin varusteltuja jättiläisiä ja perinteisempää sotakuvastoa) vastakohtina ovat myötätuntoa ja ystävällisyyttä tuntevat yksilöt, jotka auttavat ongelmissa, tarjoavat ystävyyttään ja helpottavat uusien siirtolaisten sopeutumista. Kirjan kannessa näkyvä valkoinen otus on miehen suuri auttaja ja erilaiset fantastiset eläimet liittyvät muutenkin kirjan henkilöihin, ovat heidän ohjaajiaan ja lohduttajiaan. Ilman koko tarinan läpäisevää vahvaa inhimillisyyden tunnetta kirjan kuvat olisivat vain taidokkaita teoksia, tyhjää pinnan täytettä. Nyt fantastinen kuvamaailma nostaa lämmön ja välittämisen, ihmisten välisen ystävyyden ja selviytymisen voiman lukijan luettavaksi ja tulkittavaksi.

The Arrivalin kuvamaailmasta saa pienen käsityksen täältä (klikkaa kirjan kansikuvaa). Jossain haastattelussa Shaun Tan on todennut: "Everything is really fundamentally mysterious." Se näkyy tässäkin teoksessa.