Rakas päiväkirja,

tämänvuotiset Helsingin kirjamessut tuli sitten käytyä. Lauantaina ei ehdi ja sunnuntain ruuhkaisuus ei innosta. Eikä kyllä taitaisi kukkarokaan antaa periksi, tänään messuseuralaisena oli juniori, joka osoittaa huolestuttavasti perineensä vanhempiensa kirjojenkahmintataipumukset. Kotiin tulimme kädet raskaista kasseista venyneinä, jokainen messuille varattu euro kulutettuna ja toisillemme touhukkaasti vakuuttaen, että kyllä vain, ostettiinhan me joululahjojakin. (Esimerkiksi se hurjat naurut kirvoittanut Iik! Ihana mies, joka sisältää fanikuvia 70- ja 80-luvun miessankareista, kannessa poseeraa viiksekäs ja rintakarvainen Tom Selleck. Nyt heitämme kruunaa ja klaavaa siitä kuka sukulaisista saa kyseenalaisen kunnian kääräistä kirjan jouluna paketistaan.)

Onneksi messut eivät ole vain kirjoja - olen nykyisin myös Pikku-Kakkos-paidan ja upouuden Tauno Palo -kalenterin ylpeä omistaja. Eivätkä messut ole onneksi pelkästään kirjoja, T-paitoja, kalentereita, kuumia messuosastoja, sieltä täältä korviin kantautuvia haastattelujen pätkiä (säännöllisesti haastattelijoiden äänet kuuluivat kovempaa kuin haastateltujen), hätäisesti nautittuja lounaita, pujottelua muiden messuvieraiden joukossa, "missä ihmeessä se ja se osasto täällä onkaan" -mutinoita ja pettyneitä huokauksia "ai, se kirjailija esiintyykin vasta huomenna". Messut ovat myös ällistyttävä paikka törmätä tuttuihin. Työjutuista tuttuun kirjailijaan, jonka vinkistä kassiin ajautui Pierre Bayardin Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut (kiitos mukavasta kahviseurasta, Bayardin kirjasta raportoitaneen blogissa myöhemmin), vanhaan kaveriin, lapsen kummitätiin, jolle ostin lennosta joululahjan, vanhaan opiskelukaveriin ja tuli käytävillä vastaan kaukaisia tuttuja vielä useampienkin vuosien takaa.