Runotorstain tämän viikon aihe on kädet. Aihe tuli mieleen katsoessani Jim Jarmuschin mustavalkoista elokuvaa Kahvia ja tupakkaa (Coffee and Cigarettes, 2003). 11 elokuvanovellin kokonaisuus on kiinnostava ja koskettava, vähäeleinen ja staattinen, tapahtumia on erittäin vähän. Kahvilapöytien ympärille sijoittuvissa tarinoissa suurimmat tapahtumat ovat henkilön saapuminen tai poistuminen, muuten vain keskustellaan tai luetaan lehtiä. Kamera taltioi tavanomaisia kahvipöydän tapahtumia ja usein huomio kiintyy henkilöiden käsiin: lusikoita pyöritellään kupeissa, sokeria ja maitoa lisätään, tupakoita sytytetään, noppia heitellään ja lehteä selataan. Elokuvan tunnelma on rauhallinen ja mietteliäs, paikoin absurdi. Absurdiutta lisää se, että henkilöt on nimetty näyttelijöiden mukaan.

         Kuva täältä.
        

Somewhere in Californiassa Iggy Popin ja Tom Waitsin esittämien Iggyn ja Tomin välinen keskustelu nauratti minua suuresti, miesten ilmeet ja eleet puhuivat eri tarinaa kuin sanat. Huumoriini vetosi myös Joe Riganon ja Vinny Vellan italialaisaksenttinen sanailu tupakan vaarallisuudesta tarinassa Those Things'll Kill Ya. Cate Blanchettin ihailijana nautin suuresti hänen kaksoisroolistaan Cousins-novellissa. Koskettavin oli viimeinen tarina Champagne, jossa vanhat herrat Bill Rice ja Taylor Mead kuulevat kahvitauollaan ikään kuin rakennuksen läpi värähtelevää Gustav Mahlerin liediä Ich bin der Welt abhanden gekommen, joka on "yksi maailman kauneimmista ja surullisimmista sävellyksistä". Kohtauksessa kiteytyy aiemmassa tarinassa Jack Shows Meg His Tesla Coil mainittu Nikola Teslan ajatus "Maa on akustisen värähtelyn johdin". Ehkä siinä on yksi koko elokuvaa läpäisevä ajatus.