Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.06.2006 - 07:00
Olen viime päivinä pohdiskellut paljon jalkapalloa ja pohdin taaskin. Olen aina pitänyt lajin lähtökohtaa hyvin demokraattisena ja kaikille mahdollisena. Tarvitaan vain peli-intoa ja jonkinlainen räsyistä tehty pallo ja niin jokainen halukas voi alkaa kehittää taitojaan takapihoilla ja kadunvarsilla missä päin maailmaa tahansa. Aluksi rahaa ei juuri kulu. Yhtä helppoa urheilua lienee vain juoksu.

Jalkapallo tarjoaa sosiaalisen nousun mahdollisuuden monille köyhille pojille niin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa kuin Lontoon East Endissa, mutta helppoa ei nousu ole lahjakkaimmillekaan. Jalkapallon uraputkeen päässeet kohtaavat kaikenlaisia seurajoukkueita, siirtomarkkinoita ja managereita eikä hyvää tahtoa ja tasaveroisuutta taida ihan kaikille riittää. Ei miljoonatulojakaan. Silti joillekin tarjoutuu edes jonkinlainen mahdollisuus päästä irti köyhyyden kurimuksesta ja kakkosluokan kansalaisuudesta.

Mahdollisuus on tarjoutunut tähän mennessä kuitenkin yleensä pojille. Voisiko jalkapallo tarjota tulevaisuudessa samoja mahdollisuuksia myös faveloiden lahjakkaille tytöille? Afrikan ja Aasian köyhille tytöille? Mutta ennen kuin se olisi mahdollista mitä pitäisi muuttaa? Asenteita, kulttuurisia koodeja, parantaa naisen asemaa? Poistaa köyhyys ja epätasa-arvo? Vaikka naisilla on jo omat jalkapallon maailmanmestaruuskisansa, kestää silti kauan ennen kuin laji on yhtä arvostettua kuin miesten. Tai että naisten eripuolilla maailmaa edes on mahdollista ja sallittua pelata jalkapalloa.

Loppupäätelmä? Jalkapallon demokraattisissa lähtökohdissa on aukkoja.

Äijä kirjoitti 15.06.2006 - 07:28
Minusta jalkapallo ja pesis olivat lapsena hauskoja pelejä. Silloin se oli melko demokraattista ja tasa-arvoistakin, kun meidän kylän pojat ja tytöt kokoonnuimme pelaamaan sekajoukkuein mainittuja pelejä.
No, meistä kenestäkään ei tullut urheilutähteä.
Ja sitten tosiaankin, naisjalkapallo tai yleensäkin naisurheilu taitaa olla tosiaan vähemmän arvostettua. No, meillä kai naishiihtäjiä on arvostettu kai yhtä paljon kuin miehiäkin? Tai en tiedä, mutta sellainen tuntuma olisi.

Jalkapallo ja kaikki muukin televisioitava urheilumaailma taitaa toimia jostain muista kuin tasa-arvon lähtökohdista. Muutama tuhkimotarina sieltä kyllä löytyy, mutta vamasti näitä vähemmän tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ym. riemuvoittoja.
Tui kirjoitti 15.06.2006 - 09:08
Mietin kirjoittaessani, että naisjalkapallossa taitavat pärjätä usein sellaiset rikkaat maat, joilla on vahvaa seuratoimintaa ja halua ja mahdollisuuksia panostaa naisurheiluun.

Luultavasti aika monessa maassa menestyneitä naisurheilijoita arvostetaan siinä missä miehiäkin, ongelma taitaa olla siinä miten tytöt voivat löytää/saada harjoittelumahdollisuuksia.
elvis kirjoitti 15.06.2006 - 13:57
Pakko sanoa.
Naisjalkapallosta ei tule koskaan arvostettua lajia.
Tasapuolista olisi se, että myös miehet saisivat pelata naisjalkapalloa. Tai tietysti voisi järjestää myös ykkös- kakkos- ja kolmosdivarijalkapallon MM-kisat ja pyytää arvostusta niille.
Naisurheilua arvostetaan siellä, missä ei ole menestyviä miesurheilijoita ( melkein vältin sanomasta urheilijoita).
Naisministeri, naislääkäri, naiskirjailija, naisurheilija, miestarjoilija, miessairaanhoitaja siinä tasa-arvoa ja tasapuolisuutta.
Anteeksi.
Tui kirjoitti 15.06.2006 - 14:15
Älä suotta pyytele anteeksi, niinhän se on. Nais-etuliite on aina väheksyvä. Mutta ei miesten tarvitse pelata naisjalkapalloa, riittää kun he ovat jalkapalloilijoiden sijasta miesjalkapalloilijoita.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter