ethän suutu, jos sanon että korvaa sana positiivinen sanalla myönteinen. ovat kaksi eri asiaa, koska täytyy saada olla oikeus olla negatiivinen, joka ei välttämättä ole myönteisyyden vastakohta. mutta positiivisuuden vastakohta se kyllä on.

ei voi olla mitenkään aina positiivinen, koska on aikoja jolloin oikeasti tuntuu pahalta elää. myönteinen tunne sallii negatiivisen tunnetilan, mutta optimistinen ei.

En suutu :) Ja totta, myönteinen olisi varmasti parempi sana positiivisuuden tilalle, siinä ei ole samanlaista duracelpupun kaikua. Voisin muuttaakin.

Luulin ensin, että kyseessä on keskustelu aiheeseen Välinpitämättömuus, joka taisi olla Tarinamaanantain aihe, vai oliko Pakinaperjantain.
Mutta parempi, ettei ole välinpitämätön, se on pakenemista. Tämä on hyvä keskustelu nuorten kanssa ja johti yhdessä pohdittuun hyvään lopputulokseen.

Ihan nopsasti ajateltuna voisin väittää, että negatiivisuuskin voi olla hyvä asia, jos ei jää siihen rypemään.

Negatiivisen asenteen avulla on mahdollista tarkkailla asioita kriittisesti. Jos ajatellaan, että myönteinen asenne korostaa asioiden mahdollisuuksia, niin negatiivisen asenteen voisi ajatella etsivän uhkia. Sekin on tarpeellista.

Negatiivisella en nyt tässä tarkoita sellaista vallitsevaa negatiivista asennetta.

Tämä siis oli ihan äkkiä ajateltu. Voi olla, että mieli muuttuu, jos joku sanoo jotain nasevaa.

Leijonainen, välinpitämättömyys on tosiaan yksi pakenemisen muoto.

Elegia, kriittisyys on hyvä asia, mutta usein kriittisyyteen liittyy juuri sellainen piirre, että nimenomaan negatiivisuus on kriittisyyttä - ja siitä olen eri mieltä. En tiedä liittyykö uhkien löytäminen nimenomaan negatiivisuuteen, ehkä pikemminkin realistisuuteen.

Ei myönteisyys/positiivisuus minusta tarkoita vaaleanpunaista pumpulia, kritiikittömyyttä ja uskoa siihen, että kaikki on aina hyvää, hienosti ja jees. Lähtökohtaisen negatiivinen asenne kaikkeen on kaventava ja rasittava elämänasenne, joka syö voimia ympäristöstä ja myös negatiivisuuden kantajalta, vaikka negatiivisuus on tavallaan helpompaa omaksua kuin myönteisyys. Ja negatiivisuus - sehän tarttuu helposti muihin.

Osa tuosta valinnasta on kyllä kirjoitettu myös perusluonteeseen, ja sille on vain vähän tehtävissä. Usein vain se, että tiedostaa oman kompassinsa viisarin vakiotilan, ja sen paljonko lämpöä on lisättävä, ennen kuin ollaan plussalla.

Myönteisyys on tietysti mukavampaa, mutta sen riski on varomattomuus ja huolettomuus, miksi huolehtia kun kaikki aina onnistuu. Erittäin kilttien ihmisten kohdalla myös se, että voi joutua hyväksikäytetyksi, kun ei saa sitä ei-sanaa sanotuksi.

Ja voi ja pitää opetella myönteistä asennetta - tai yhtä hyvin, esittämään ne huomaamansa mahdolliset huonot tai haitalliset puolet pehmeästi, tavalla mikä ei herätä pelkoja ja torjuntaa. Mutta kauhean pitkälle perusminuutensa muuttamisessa ei pääse - sitten vastaan tulee joku teeskennelty minuus.

Toki tuo perusluonnekin on matkassa kulkee, mutta olen huomannut niin itsestäni kuin kanssaeläjistäkin, että monet moninaiset seikat ovat vaikuttamassa siihen kuinka myönteisesti tai kielteisesti jonkun asian tai tilanteen näkee/kokee ja kuinka siihen reagoi.

Ja täytyykö välttämättä olla myönteinenkään silloin kun olo on oikeasti kurja tai surullinen tai on muuten vain väsynyt. Minusta joskus tuntuu, että ihmiset eivät enää jaksa olla kaikkien tunteidensa kanssa. Ne vaikeina koetut tunteet halutaan tukahduttaa tai kieltää tai lääkitä pois. Enkä tällä tarkoita, että tarpeettomasti kenenkään tarvitsisi kärsiä, mutta elämässä on kestettävä tietty määrä vastuksia, kitkaa. viivytyksiä, turhaumia, pettymyksiä, suruja ja muita murheita.

En minä liitä varomattomuutta ja huolettomuutta myönteisyyteen, eihän myönteinen ihminen ole tyhmä ja lepsu, eikä myönteisyys takaa sitä, että kaikki onnistuu. Ja ei on sana, joka kaikkien on osattava sanoa. Luuletko, että (liika) kiltti ihminen on aina asennteeltaan myönteinen?

Perusluonteelleen on vaikea tehdä mitään, myönteisyyden opettelu on hankalaa.Olen tosiaankin sitä mieltä, että negatiivisuus on usein paljon helpompi asenne. Mutta: kaikkeen vaikuttavat luonteen lisäksi ihmisen kokemukset, myönteisyys ja kielteisyys saavat voimaa myös niistä.

Hirlii olikin ehtinyt tuonne väliin. Kommenttisi osoittaa selkeästi sen miten hatarilla jalansijoilla myönteisyyden puolesta puhuessaan kulkee. Elämässä tapahtuu kaikenlaista eikä kaikkeen kukaan kykene suhtautumaan myönteisesti, mahdottomuushan se on.

Postaukseni takana oli myönteisen ajattelun etsiminen ja puolustaminen perusnegatiivista asennetta vastaan. Aivan samoin kuin kiltteys - siinä onkin sana, jonka sisältöä olisi hyvä perata ja pöllyttää - ei myönteisyys minusta ole yltiöposittivisuutta, vaan kyllä niiden ohessa ja rinnalla voi tuntea monenlaisia tunteita, mm. kielteisyyttä, raivoa ja turhautumista.

Kiltteys hallitsevana ominaisuutena voi jopa olla vahingollinen ja hyvinkin itsetuhoisa ominaisuus. Hyväntahtoisuus sensijaan voi olla sellaista luonteen lujuutta, joka on lähellä tuota myönteisyyttä.

Siinä olet aivan oikeassa, että perusnegatiivisuus tai kielteinen kriittisyys (kyynisyyskin) on helpompi elämänasenteena kuin myönteisen toiminnan ja ajattelun viljeleminen.

Taas osaat laittaa liki rinnakkaiset termit oikeaan järjestykseen. Olen miettinyt kiltteyttä ja siihen liittyvää negatiivista väritystä ja yrittänyt puolustella nimenomaan kiltteyden positiivista puolta. Tuo mainitsemasi hyväntahtoisuus on juuri sitä, mitä näen kiltteyden positiivisena puolena, minä kun en liitä kiltteyteen sellaisena kuin itse sen tajuan nössöyttä. Hyväntahtoisuus on hyvä. Kiitos jälleen, Hirlii!

Mie ku oon kiltti joskus, ja sit kummua sapettaa, oon jonkun mielestä negatiivinen, kun taas toisen mielestä oon rehellisesti suora ja oikeestaan positiivinen. Nii että . . .

Utukka, juuri nii että. Tutulta kuulostaa...

Perheeseeni on sattumalta kuulunut jopa täysin vieraiden ihmisten mielestä todella "kiltti" tai ystävällinen mies ja vastapainoksi ihminen, jonka lähtökohta on yleensä se, että asia tulee epäonnistumaan. Pilailin joskus, että toisen autossa ei ole ensimmäistäkään työkalua, koska hän on vakuuttunut siitä, että auto ei hajoa milloinkaan, kun taas toisella on kokonainen työkalupakki, koska hän on vakuuttunut siitä, että hajoaminen voi sattua koska vain. Autot sinänsä olivat yhtä hyviä.

Tätä siis tarkoitin luonnepohjaisella asennoitumisella. Ja todella usein on voinut todistaa sekä että molemmille asenteille on paikkansa, mutta molempia vastaan voi sanoa jotakin. Ei ole tyhmyyttä jättää työkalut kotiin, koska niin ajatteleva ei kertakaikkiaan muista ajatella mahdollista vahinkoa. Sellaista vaihtoehtoa vain ei ole. Vastaavasti on todella raskasta elää siten, että olettaa asioiden aina menevän huonosti. Se voi myös johtaa ylivarovaisuuteen.

Ehkä noista syistä johtuen yritän itse tavoitella jotakin keskiväliä, aina ehkä en kyllä onnistu, en varsinkaan tunteiden vallassa. Rauhoituttua jaksaa ajatella sitä toistakin puolta ja tehdä sille oikeutta.

Vähän tämä kai on kuin luonto itse. Aina sees ja kaunis sää olisi varmasti melko tylsää, hirmumyrskyjä ei kukaan tahdo, mutta muutoin vaihtelevat tunteet, ilmat kuuluvat elämään. Myötä- ja vastatuuliin.

Ai niin unohdin vastata suoraan kysymykseen: en luule, että liika kiltti on aina asenteeltaan myönteinen, mutta tiedän, että milloin se on aitoa, luonteesta lähtevää, on hänen todella vaikeaa sanoa ei. Mutta on se mahdollista.
Mutta, olen todistanut tilannetta, jossa liian kiltti pyytää toista henkilöä puhelimeen, "sano sille etten suostu".

Minä varmaan pitäisin sitä työkalupakkia mukana, vaikka en osaisi niitä välineitä edes käyttää :)

Totta, liika kiltteys ei ole hyvä juttu liian kiltille itselleen tai mistäs minä sen tiedän. Hirliin mainitsema hyväntahtoisuus on minusta hyvä termi sille, mitä itse ajan takaa kiltteydellä.

sääkarttojen mukaan menee moni asia. välillä on hirmu myräkkä ja sitten taas seesteistä sekä liikkumatonta kuin keskikesän helteellä kun ei liikahda lehtikään.

ihminen on dynaaminen olento. tuo hyväntahtoisuuskaan ei ole kaikille ominaista, joten kyllä tuossa hannah'n luonne ajattelussa perää on. niinhän se sanontakin kulkee, että luonne on kohtalo.

luonteensa/olemuksensa kanssa kannattaa tulla tutuksi, jotta sen voi sitten sovitella näihin muihin luontoihin ja kohtaloihin.

Ei luonnolleen kai kauheasti voikaan eikä pakonomainen myönteisyys kenellekään sovi. Silti peräänkuulutan myönteisyyttä ja hyväntahtoisuutta tai edes niiden pohtimista. Mutta ettet ymmärtäisi minua väärin, niin painotan käsitystäni, ettei kukaan voi olla koko ajan iloinen ja hyvällä tuulella, suru, raivo, turhautuminen, pettymys ja monenmoiset ikävä hierteet kuuluvat ihmisen elämään. Jotkut noista on helpommin käsiteltävissä, jos niiden rinnalle saisi edes joskus nostettua myönteisyyden tunteen. Ehkä.