"H niin kuin hikka, hmm. Hikka on... höh, juuri tästä sivusta puuttuu palanen. Minneköhän se on joutunut? Seuraava sana olisi köhä. No ei auta tämä kirja, minä neuvoisin teitä tutustumaan hikkaan vaikkapa kirjastossa, sanoo kettu ja kumauttaa lääkärikirjan kiinni. - Näin se on. Kuulemiin.
    - Kirjastoon? jänis hämmästelee. - Säilytetäänkö siellä hikkoja? Nyt sinä menet heti palauttamaan hikkasi sinne.

Kirjastossa on hiljaista.
    - Hyvää päivää. Minkä kirjan te haluaisitte lainata? supattaa kirjastonhoitaja.
    - Hik, pääsee karhun suusta.
    - Onko se kirjan nimi vai kirjailija? yrittää täti uudestaan.
    - Hik, hik, pudistaa karhu päätään.
    - Aivan, nyt minä ymmärrän, siis hik-hik -musiikkiako? Katsotaanpa löytyykö. Pop, hiphop, pipappalula... ei täältä kyllä löydy hik-hik-levyjä, penkoo kirjastonhoitaja hyllyjä. - Vai haluatko sinä ehkä palauttaa jotakin?
    - Hik, hik, nyökyttää karhu ja osoittaa vatsaansa.
    - Oletko sinä syönyt kirjan? kauhistuu täti. - Keittokirjanko? Nyt sinä menet heti apteekkiin ja pyydät kirjanpoistoainetta, jatkaa täti, - muuten kirja on kohta myöhässä ja se on vakava asia."

Anne Peltola, Hikka hukassa (Tammi 2004, s. 11-13.)