En muista milloin kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran. Se ei ilmestymisaikanaan kuulunut soittolistalleni luultavasti siksi, etten kuullut sitä kovin usein radiosta enkä siksi saanut äänitettyä laulua c-kaseteille, en niille vanhoille punaisille, liiloille ja keltaisille enkä myöskään asiallisemmille mustille ja harmaille. Vasta paljon myöhemmin nauhoitin sen joltain kokoelmacd:ltä miehen varastosta kaivamalleni metallinauhalle. Kappale sai ja edelleen saa minut iloiselle tuulelle. Samoin tekee tämä videokin.

Iloisen ihastuttavaa naisenergiaa tämän sunnuntain klassikoksi  - vaikka kappaleen klassikkoudesta voi olle monta mieltä, mutta tuskinpa Lepiskään tarkoitti Sunday Classic -termiä liian vakavasti otettavaksi. Ja kaikkihan me on joskus salaa laulettu hiusharjaan.

Tracey Ullman, olkaa hyvät.