Silloin kykenin syömään vain sileitä soppia ja vellejä. Join litroittain mehukeittoja. Ikeniäni kiristi kun nauroin kaataessani warholin kuuluisaksi tehneen merkin tölkistä karl johanin svampsoppaa kattilaan. Myöhemmin luin lehdestä, että herkkutatti on ruotsiksi Karl-Johan svamp ja siksi nauruni oli ollut turha ja ikeniäni vihlaissut suotta. Iltaisin etsin tyynystä oikeaa koloa poskelleni ja hain lempeää ajatusta unieni aluksi. Öisin vaeltelin hämärään kietoutuneissa huoneissa, työnsin varpaillani vaatepinoja askelten edestä. Kuuntelin oksien kahahduksia ja lehtien hyräilyä, haistelin öistä ilmaa ikkunan raosta ja mietin yölintujen elämää. Karhut tarkkailivat minua unisin silmin, murahtelivat myötätuntoisesti. Kynä rapisi ristikon ruuduilla, kaukaisia huutoja ja välkettä lensi avaruuden läpi. Aamuisin mittasin poskimustelman läpimittaa ja mietin peitevärien mahdollisuuksia. Puhuin vähän ja vältin hymyilyä, join aamukahvini haaleana ja pitkin päivää tunsin miten lääke keinui keittojen läpi suolistoon. Hiukseni valuivat velttoina otsalle, huuleni ei tuntenut värin vetoa, sormukset kätkivät kuvionsa kämmenen puolelle. Painoin leukaa alemmas, nojasin olkapäähäni. Etsin houkuttelevaa istuinta, hyvää tarinaa, pehmeää hammasharjaa. Katsoin päiviä silmiin ja kuuntelin öiden hengistystä, kärvistelin läpi aamujen ja iltojen.