Tutkin tulevien
jalkapallon MM-kisojen ottelukaavioita ja sain tulokseksi kaksi erilaista finaaliparia. Lopulta tuhahdin kaavioille ja mietin keiden haluaisin pelaavan finaalissa. Tässä tunnepohjalta tehty kisaveikkaukseni – pelien myötä suosikkini saattavat kyllä muuttuakin - eli
finaalissa pelaavat Englanti
jaCopyright: Reuters / Reuters Espanja
Copyright: AP
Viime viikkoisella matkalla meiltä kysyttiin noin tuhat kertaa keitä tulemme kannattamaan World Cupissa. Kyllä huomasi, että olemme latinalaisessa Amerikassa! Eivätkä paikalliset riittäneet - brittituristeilla oli tismalleen samaa asiaa niinä parina kertana kun törmäsimme. Nyt on punnittu moneen kertaan eri maiden voittomahdollisuudet - ja nimenomaan tuolta tunnepohjalta!
Miusta brasilialaisilla pelaajilla on vielä jotain jäljellä pelaamisen ILOSTA. Mutta mielikuvahan se kai vaan on...
Kisat on siinä mielessä jatkoa eilisiin pohdiskeluihimme että saavutukset, palautteet, kehut, kannustamiset sun muut urheiluunkin liittyvät. Kannustan kaikkia!
Mutta toisaalta: lukemattomat lähimmäiset rakastavat jalkapalloa, joten menköön kisat hyvin. Toivottavasti jalkapallohuliganismi pysyy poissa... eikös sellaista jossain joskus ole ollut?
Äijä, ei kaikkien tarvitse urheilukisoista välittää :) Jalkapallo on hieno peli, mutta lieveilmiöt vastenmielisiä.
Tuo viimeinen nauratti latinofaneja ;)
Jalkapallo on ehka ainoa laji, miesten uimahypyn jalkeen, jota jaksan seurata. Hetken.
Silja Orvokki, kyllähän minullekin tuo finaalipari kelpaisi, mutta kun...
Se Tsekki ja muut moiset eivät kuulemma merkitse mitään. Eikä ehkä muutenkaan oltu liikkeellä tilastojen tai menneiden tulosten pohjalta vaan sydämellä. Argentiina sai kumminkin karvat pystyyn noin puolilla, jotka itse kannattivat Brasiliaa. Ja toinen puoli olikin sitten taputtelemassa miestä olalle.
Ja Petran kommenttiin, I hear you... jalkapallollis- ja henkilöhistoriallisista syistä kannatan Hollantia, mutta ollaanpa 'joskus' äänestetty tyttöjen kanssa siitä muodollisesti pätevimmästäkin jengistä. Ja se on aina Englanti eikä missään nimessä ikinä Italia ;)
Olen aiemminkin käsitellyt jalkapalloilijoita, tosin en muodollisin perustein : http://tuima.vuodatus.net/blog/130181 Ehkä Espanjan olo finaaliveikkauksessani johtuu suosikkimaalivahdistani Iker Casillasista...
Vaikka Englanti tai Espanja olisikin yllätysvoittaja, niin vielä suurempi yllätys olisi joko Tsekki tai Costa Rica, joita pidän Ruotsin ja Portugalin ohella mustina hevosina. Afrikan ja Aasian maista en oikein tiedä, mukavaa kyllä olisi, jos nekin menestyisivät.
Arvelen että Brasilian "maaginen" nelikko Ronaldo, Kaka, Adriano ja Ronaldinho antavat niin kovan vastuksen muille, että Brassit pelaavat loppuottelussa....
(varovainen ja maalaismainen arvio Kotkasta :))
Kotkaan tiedoksi, että hieman hirvittää Brasilian kova joukkue ja maine. Sain yhden ns. loogisen ottelukaavaveikkaukseni tuloksena finaalipariksi Saksa-Brasilia. Sen jälkeen tein veikkaukseeni hieman muutoksia :)