Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.08.2008 - 14:20

Ajatukset ovat hitaita, kiertelevät, välttelevät kiinnekohtia tai tarttuvat johonkin, pyörittelevät. Kaiken alla on jotain liikaa, jotain liian vähän. Pääni täyttyy muista ihmisistä, omat ajatukseni painuvat taustalle. Joskus on hyvä niin. Katselen ja kuuntelen vanhaa ystävääni, hän hengittää seestynyttä onnea ja levittää lämpöä ympärilleen. Hän on kaunis.
      Kotiin palatessani yössä on uusi väre. Tähdet erottuvat selvemmin, ilma hyväilee käsivarsiani sametin lailla. Tajuan – tämä on elokuun yö. Salaperäisyyttä kuiskiva, lohduttava. Hetken voin keinua pehmeässä valossa, kuunnella vain itseäni. Kaikkia ovia en itsellenikään avaa, kuuntelen hiekan ratinaa askelteni alla, katselen tähtiä.

marikki.kuusi kirjoitti 01.08.2008 - 14:30
Joskus on tosiaan hyvä täyttyä muista ihmisistä. Kotona joskus tuntuu, että maailma supistuu liikaa, omat ajatukset saavat liikaa tilaa (vaikka eivät ehkä riittävää herkkyyttä tai avaruutta) - ne ovat kuin hyönteisparvi ahtaassa purkissa - eivät sitten oikein hahmotu suhteessa mihinkään. Kesällä onkin ollut hyvä tavata muita ihmisiä arjen piirin ulkopuolelta.

Toivottavasti kesäsi on ollut hyvä ja elokuun yöt kuiskivat sinulle edelleen lohdutustaan.
Tuima kirjoitti 01.08.2008 - 14:42
Joskus taas omat ajatukset yrittävät pyristellä esiin, mutta nillä ei ole tilaa rakentua - ne eivät aina jäsenny ympärillä pyörivän hälyn keskellä. Silloin tuntuu joskus hyvältä hetkeksi keskittyä aivan muihin ihmisiin, sellaisiin, jotka eivät tuota hälyä itsen ympärille. kuunnella tarkalla korvalla mitä heille kuuluu. Joskus se selkeyttää omia ajatuksia.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 01.08.2008 - 14:51
Ihanaa on tavata onnellinen ihminen.:) Elokuun yöt ovat minullekin tärkeitä. Toivon, että joskus saan enemmän aikaa elää ne luonnon keskellä. Ei vielä tänään, kun on aktiivielämää jäljellä.
Tuima kirjoitti 01.08.2008 - 14:56
Niin on, se on lohduttavaa, kannustavaa ja on ihanaa olla iloinen toisen puolesta. Ehkä pitäisi hankkia pihaan löysäläisen lepotuoli ja maata siinä elokuun iltaöitä syntyjä syviä pohdiskellen.
tuulisuoja kirjoitti 01.08.2008 - 15:33
Jos päivällä ei ehdi, voi koettaa kohdata itseään edes yössä. Joskus se kannattaa, vaikka yö onkin unta varten. Ilman unta ei jaksa päivää. Pienikin pysähdys, irtiotto ruuhkasta auttaa saamaan kiinni itselleen läheisimmästä: itsestä. Ilman minuutta ei voi elää, antaa ja saada. Ilman sisältöä on kuori.

Sinussa on paljon sisältöä! :o) Ole armollinen itsellesi, suo tähtiä ja hyväilevää yötä käsivarsillesi!

Ystävien kuuluu kannustaa ja jakaa ajatuksia - vaikka ne olisivatkin irrallisia ja säröillä. Ystävän kanssa ne tarttuvat johonkin ja rakentuvat uudelleen.
Tuima kirjoitti 01.08.2008 - 17:10
:) Uni on tärkeää. Ehkä unetkin.
Hirlii kirjoitti 01.08.2008 - 21:56
Tässä tekstikatkelmassa hienointa sukupuoli- ja ikäneutraalisuus. Lukijalla on tilaa luoda se siihen.
Tuima kirjoitti 01.08.2008 - 23:07
Sitten olen ehkä tavoittanut yksityisen kautta jotain hieman yleisempää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter