Vasta lypsetyssä maidossa on ihan oma tuoksunsa, harmi jos et kaupunkilaistyttönä ole koskaan edes kertaakaan aamulypsylle kesällä varhain päässyt.
Tai lehmän karheaa kieltä nokkosenpolttamissa lapsen kintuissa kokenut.

Lehmäthän nyt ovat tapetilla, juuri eilenhän Kannuvalimon Henell päivitteli Mimmin, Mansikin, Helunan ja Onnekkaan hirviömäisiä muotoja: http://www.kannuvalimo.fi/2006/05/27/valiosuomea/

Tienpäällä, olen joutunut/päässyt mummolassa muinoin navettatöihin, olen kokeillut lypsämistä huonoin tuloksin, opettanut vasikoita juomaan - siksi en syö vasikanlihaa. Sieltä on peräisin lehmärakkaus. Hieno ja hyödyllinen eläin, jota sitäkin pitäisi kunnioituksella hoitaa. Aamulypsy on jäänyt kokematta.

Viides rooli, mulle kelpaa muutkin maidot kuin Valion, kunhan se mieluiten on rasvatonta. Valion lehmärunot ja -kuvat ovat kivoja.

Lehmätilan kasvattina tuttua tuo lehmätouhu. Ratsastaakin yritin nuorena, mutta kaaressa lensin kun nousi vauhdilla pystyyn. :-)

Meillä tosin oli enemmänkin friisiläistä tyyppiä olevat lemmut.

No ei ole kyllä ratsastus tullut mieleen. Lentävä lehmä on kuvana ja ideana hauska, löytyyköhän sen lastenhuoneen verhojen lisäksi Hanhiemon tarinoista...

Lehmät...*sydän* *huokaus*.

Mukavan nupopäälehmän kuvan olet laittanut iki-ihanan lehmärunon seuraksi. *ryhtyy muistelemaan omia lehmäkokemuksiaan, lypsämistä ja karheaa, lämmintä, kutittavaista kieltä, kun se nuolaisee*

Ihana ammu ja ihana runo!! Saanen kunnian ottaa runon talteen ja julkaista joskus blogissani kuvan kera?!

Maria ja Louhi, aivan.

Ammuja, toki voit lainata runon blogillesi, KUNHAN muistat mainita tekijän eli kirjailija Leena Krohnin (runon ohessa on lähdetiedot, jotka kannattaa mainita). Toisen lehmärunon löydät täältä: http://tuima.vuodatus.net/blog/120075 Jos lainaat sitä, niin kirjailija on Juice Leskinen. :) Olin kovin ihastunut lehmäkuviisi, niitä pitää tulla katsomaan toisetekin!

Lehmästä on tullut jonkinlainen muotijuttu, hassua vain ettei niitä enää kukaan tahtoisi hoitaa- eikä hoitajia paljoa arvosteta.
Mutta juuri tähän aikaan vuodesta, laitumelle laskuaikaan, mukava yllätys tuo kuva ja runo.

Minä en ole niin tuota muotijutuua huomannut, kun olen otuksista aina pitänyt. Lehmien hoitaminen on raskasta ja niissä on kiinni koko ajan. Mutta ainakin yksi hoitaja kirjoittaa blogia: Ammujan blogissa on lehmiä, lehmiä - ja lehmiä. Ihania kuvia ja nyt minäkin odotan tietoa siitä, milloin Miina on poikinut.

No nythän se selvisikin, mikä niin outoa on viime vuosina ollut, kun on ajellut lomilla kotiseudulle: ei ole tienvarsilla enää lehmiä laitumilla. Paitsi nyt viikonloppuna, kun aloin alkukotia lähestyä, niitä näin tasan yhdessä paikassa. Koulukaverin hemuleita olivat.

Lapsuudessa lehmät kuuluivat kesäisiin kokemuksiin, vaikkei niitä meillä ollutkaan. Mutta olipa naapureilla, ja kintut vilkkuen kipitettiin lypsäjien luokse aamuin illoin.

Minunkin lapsuuden ja nuoruuden kesiini lehmät kuuluivat oleellisesti. Vieläkin lehmien näkeminen laitumilla herättää voimakkaan kesätunteen. Mutta kauan saa ajaa ennen kuin niitä näkee...

Sympaattinen eläin, lämmin runo.
Eipä niitä lehmiä paljoa näy nykyään. Mökkikulmillani on tila jossa lehmiä pidetään. Ääni kuuluu joskus, mutta siltikään niitä ei näy. Sisälläkö joutuvat aina olemaan? Vai riipuuko rodusta?

Leena Krohnin runo kolahti muinoin heti sen luettuani, kuuluu monien suosikkilehmärunojeni joukkoon.

Innostuin kirjoittamaan omalle sivulleni oman lehmätarinani. Käy katsomassa.

Vilahdan sinne heti!

"Lehmä säteilee maidon makua, kärpästen surinaa ja navetan taustaa. Lehmä saa symboloida sekä valtaa ja vaurautta että avuttomuutta ja alistuvuutta. Lehmän yllä lepää samanaikaisesti lempeän pastoraalinen ies ja ylväs navettakuningattaren kruunu."
Lainaus Mirja Tervon uudesta tietokirjasta Lehmä. Suosittelen lämpimästi!

Ihana runo tuo,
says entinen käsinlypsäjä

Kiitos kirjavinkistä, täytyykin heti hankkia kirja tutkittavaksi. Sanoo kaupunkilaistyttö, joka ei koskaan käytännössä ole oppinut käsilypsyn tekniikkaa eikä ole saanut edes pienen pientä maitopisaraa herutetuksi...

Intiassa lehmää kunnioitetaan kuten äitiä, antaahan kumpikin maitoa. Intialaisista on kamalaa, että joku ensin imee äidistään maidot ja sitten vielä tappaa ja syö.

En ole tiennyt intialaisten lehmän kunnioituksen taustoja. Selitys kuulostaa uskottavalta.

2v:ni osallistuu usein, halusin tai en, blogiharrasteeseeni ja hanen suosikkinsa on talla hetkella, 'LEHMAPLOKI' tai 'MUUMUUPLOKI'. Sina siis! Noin kuukausi sitten oli valloittava piirretty lehma ja runo ja nyt tama! Loistavaa!
Muu, Muu!

Viehko runo, asiallisesti asennoitunut lehmä! Minuun kolahti heti, kun kuulin, että joku on kirjoittanut runon "Pesä lehmän alla". Ruotsalainen tai suomen-ruotsalainen, sori en muista nimeä.

Petra, Ammujalla on todellinen lehmäblogi, osoite ylhäällä kommenteissa. Viepä 2 v vierailemaan sinne! Mukavaa, että "veella ja mulla on sma kiinnostuksen kohde, eiköhän lehmiä tule taas lisää jossain vaiheessa :)

Sikuri, tuollaisesta runosta en ole kuullutkaan. Pitää etsiä.

Stina Byggmästare tuli mieleen jälkijunassa. Itselläni ei runoa ole. Olen vain kuullut hänen kokoelmastaan. Ennen Vuodatusta tänne tihkui hitaasti suomalaista, mutta tihkui kuitenkin, kiitos ystävien.

Sikuri, kiitos! Kirjailijan nimellä saatan runon löytääkin.

Ei vaan hindulaisilla, vaan myös juutalaisilla on muuten ruokailusääntö tuohon lehmän kunnioittamiseen liittyen. Juutalaiset eivät saisi syödä lehmänlihaa ja maitoa samalla aterialla, eivätkä edes valmistaa näistä ruokaa samoilla keittiövälineillä. Juutalaisten oppien mukaan olisi eettisesti tosi arveluttavaa "keittää kuollut karitsa oman äitinsä maidossa..."

Tuon juutalaisten ateriointisäännön tiesinkin, mutta en osannut ajatella, että hinduilla ajatus on sama.

Tosi kiva runo. en ois itse keksinyt noin hienoa. <3 tykkään lehmistä ja vasikoista paljon <3

En minäkään ole tuota keksinyt, vaan erittäin hieno kirjailija Leena Krohn! Minuun runo vetoaa, koska pidän myös lehmistä ja vasikoista :)

Suomalainen kesämaisema ilman lehmiä on kuollut, kolkko ja elämäntoivoa vailla. Onnellista oli aika kotimökillä muinoin, kun mummoni lypsäessä Mansikkia ja Punia sain olla pihlajanoksalla kärpäsiä ja paarmoja häätämässä. Pikkupojasta lähtien peuhasin niin lehmien, hevosten kuin lampaidenkin kanssa. Eipä ole tarvinnut myöhemmälläkään iällä kärsiä allergioista, kun on saanut "siedätyshoitoa" nuoruusvuosinaan.

Kaksi herttaista lehmälaulua nuoruusvuosilta jäi mieleen. Esa Pakarisen ja Heikki Saaren humoristinen Helena ja Heluna ja Susanna Haaviston Lehmäserenadi.

Ammuu...

Totta, kesämaisema ilman lehmiä olisi kovin autio ja ikävä!