Joku aika sitten kirjasin ylös millaista on työskennellä kirjojen kanssa ja kirjoitin muun muassa sanaväsystä kirjatornien varjoissa. Nyt kun yksi huojuva pino on selvitetty ja seuraava vasta kasautuu, täsmennän hieman mikä osaltaan sai minut pohtimaan lukutyötäni.

Julkaisin kirjoitukseni vähän yli viikko sitten. Sen jälkeen olen lukenut 24 kirjaa läpi sekä muutaman osin tai selailemalla sekä yhden ruokatuntihömppäni loppuun. Ruokatuntilukemistani lukuun ottamatta kaikki muut ovat olleet lasten- ja nuorten kirjoja, osa onneksi nopeasti luettavia helppolukuisia, joten kirjapino asettuu oikeaan kokoonsa. Samaan aikaan olen käynyt työssä ja huoltanut perhettä, joten aika lukemiselle on otettu vapaa-ajasta. Tällainen lukuputki tulee joskus eteen, kun kalenteriin pärähtää yllättäen monta vinkkauspyyntöä. Lukemiseni olen muuntanut puhunnaksi kuudella eri vinkkaustunnilla, joista vain kaksi oli samaa luokkatasoa, eli samat kirjat eivät ole joka luokalle sopineet. Olen tietysti käyttänyt hyväkseni aiemmin lukemaani, mutta omaa vinkkausvarastoaankin on välillä täydennettävä, samoista kirjoista ei kannata puhua vuodesta toiseen.

Vinkkaustunnit olivat tosi hauskoja ja omasta mielestäni kutakuinkin onnistuneita, lukemani kirjat hauskoja ja kiinnostavia ehkä yhtä tai kahta lukuun ottamatta, joten ei voi valittaa. Paitsi että nyt särkee päätä ja kaipaan aikuisten kirjojen pariin ja vielä sellaisten, joista minun ei tarvitse puhua, kirjoittaa, kehittää suosituksia ja mielipiteitä ja joiden sivuja voin tuijottaa yksin omaksi ilokseni. Sellaisten kirjojen, joihin tarttumista eivät määrittele ajatukset "mille luokalle tämä sopii, lukisiko joku kirjoja inhoava poika juuri tämän, minkä ikäisille tämä sopii, haittaavatko kirosanat, tapellaanko tässä liikaa, onko tässä liian vähän juonta, onko tämä liian lyyrinen, milloin tämän mielipiteen pitää olla valmis, osaisinko puhua juuri tästä, onko tässä ääneen luettavaksi sopivaa kohtaa" jne. jne.

Nyt tiedän Antonio-sedän allergiasta, Multakutrin naishuolista ja Loch Nessin hirviön taustan, tiedän kuka on luurankoetsivä, miten kohdataan vampyyriukki, miksi krokotiili pukeutuu valeasuun, mikä oli Darwinin salaisuus, miten tunnistetaan oikea noita, millaista on ratsastaa shetlanninponilla, miten sujuu aamu ilman äitiä, miten pitkillä jaloilla voi harpata avaruuteen, millaisia ovat avaruusmerirosvot ja suomalainen agentti, mikä on tuuliruusu, miten peltomyyrä kotiutuu kerrostaloon, kuka muuttaa sanomalehden etusivua, miten tullaan toimeen äänekkäiden naapureiden kanssa, kannattaako suolla seikkailla ja mitä liiallinen siivous voi aiheuttaa. Olen tutustunut uuteen supersankariin ja kujakissoihin sekä saanut selville, että alituinen kiltteys ei ole helppo juttu. Esimerkiksi tällaista on työskentely kirjapinojen parissa. Sanaväsystä ja puheuuvahduksesta huolimatta ihan mukavaa, oikeasti.