On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä algebraa, muista toisten syntymäpäivä ja erota macchiatoa K-kaupan pikakahvista. Niitä, jotka tuntevat itsensä kuokkijoiksi tässä elämän juhlassa. On ihmisiä, jotka eivät koskaan julkaise harvinaisen kypsää ja omaperäistä esikoisteosta, tee Tampereen elokuvajuhlilla palkittavaa animaatiota tai merkittävää geeniteknologista innovaatiota. Ja sitten on ihmisiä, joiden keittiön tasot ovat aina tyhjät ja kiiltävät, joiden lasten kurahousuihin lika ei tartu ja joiden miehet ovat merkittävässä johtavassa asemassa. Mutta minkälaiset ihmiset ovat mielenkiintoisia noin dramaturgisessa mielessä? Kenestä saa aikaan mielekiintoisen tarinan?

Kyllä minusta ihmisistä, jotka eivät ymmärrä algebraa, saa jo kunnon draaman aikaan. macchiaton ja pikakahvin sekoittaminenkin voisi olla antoisa aihe.

Tavaroista tyhjät keittiön tasot, missä sellaisia on????

On myös ihmisiä, jotka eivät koskaan huomaa kompastuneensa sanoihinsa tai ajatuksiinsa, ja vaikka olisivat huomanneetkin niin eivät sitä jälkikäteen mieti. Olisi kiva kuulu heihin.

Tai ehkä niihin, jotka oikeasti eivät sotkudu sanoihinsa ja ajatuksiinsa. Mutta ehkä ei.

Jaa-a.
Onhan se tietysti niin, että jos onnistuu nolaamaan itsensä, niin se harmittaa. Mutta ehkäpä siinä voisi opetella nauramaan itselleenkin?
Oppia sen, että vaikka elämä onkin vakava asia ja jokainen on tärkeä ihminen, ei noloon tilanteeseen joutuminen murenna uskottavuutta, vaan osoittaa että ihmisiähän tässä kaikki ollaan?

Hyvää pääsiäistä.

Hyvää pääsiäistä sinullekin, Äijä!

Itselleen nauramisen taitoa joutuu välillä opettelemaan, mutta taito on helpottava.

Sitäpä ajoinkin takaa, että ei-niin-täydelliset ihmiset ovat aina mielenkiintoisempia kuin perfettot.

Jospa elämä onkin jumalainen teeveekanava ja kaikki elämät sarjoja, osa komediaa, osa tragediaa, osa asiaohjelmaa tai taidetta. Ja lapset ja avioerot tuottvat litten spin-off -sarjoja. :-)

Ei, mutta tosissaan: töppäilevä ihminen on mielenkiintoinen. Ja niitä, joiden keittiön tasot kiiltävät tyhjyyttään, on minun tuttavapiiriini (ei ystäväpiiriini) sattunut monia. Se kaivelee sellaisina päivinä kuin tämä, että käytin neljä (4) tuntia kadonneen paperin hakemiseen. Ukkonihan sen sitten lopulta löysi. Onneksi.

Äijän kanssa olen samaa mieltä, omille mokille täytyy oppia nauramaan, sitten vaikka kyynelten läpi. Itselleni yritän sanoa: tällä, itselle suurella töppäyksellä, ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden historiassa. Ne, jotka nyt nauravat minulle tai halveksuvat minua, eivät muista koko juttua kahden vuoden päästä. Siksi voin sen itsekin unohtaa.

Rauhallista pääsiäistä kaikille!

Rauhallista pääsiäistä sinullekin!

Olen hyväksynyt sen, että töppäilyni ovat osa minua ja yleensä suhtaudun niihin tyylin "kappas", mutta joskus eri syistä itsensä nolostuttamisen hyväksyminen kestää hetken :)

Tyhjät tasot... onkohan niin, että jos menisimme yllätysvierailuille milloin minnekin, niin näkisimme niitä erittäin vähän (ja kyllä, sellaisiakin ihmisiä on, jotka onnistuvat siivoamaan keittiönsä ja työpöytänsä päivittäin)?

Totta, elämään mahtuu onnekkaita ja epäonnisia päiviä ja kaikkea niiden väliltä.

Rauhallista pääsiäistä!

Kiitos samoin :)

Ja on pääsiäisiä, jolloin kaikki tiput munivat suklaamunia.

Ehkä joillakin.

Nimi paperiin ;)
http://www.adressit.com/blogisanomat