Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.03.2008 - 08:00

Obeesia
haastoi minut kertomaan haaveistani ja niiden toteuttamisaikataulusta. Obeesian mielestä haaste kuulostaa tulostoimintasuunnitelmalta ja niin se kuulostaa minustakin.*

Haaveet ovat ihmisen lepopaikka. Kaikkien haaveiden ei ole tarkoituskaan toteutua, ne ovat ihmisen itselleen kertomia tarinoita, satuja, joihin voi uskoa ja joista voi saada voimaa. Ihminen tarvitsee haaveitaan.

Haave kuulostaa hennolta ja lämpimältä, unenpehmeältä hartiahuivilta.  Unelmassa on jotenkin enemmän jämäkkyyttä, toteutumishakuisuutta. Haaveet ovat yksityisiä, liian henkilökohtaisia paljastettaviksi. Unelmat ovat muuta vai teenkö liian pitkälle meneviä eroja sanojen välille?

Haasteesta tulee mieleen aarrekartta, joka joitakin vuosia sitten oli suosittu tapa jäsennellä tavoitteitaan. En ole koskaan tehnyt aarrekarttaa paperille, en oikein osannut kuvitella itseäni askartelemassa tavoitteitani paperilakanalle. Ystäväni puhui kartasta aikoinaan paljon, mutta en tiedä tekikö hän sellaisen. Joskus myöhemmin rakensin kartan yhden nurkan päässäni, tuohon nurkkaan sijoitin yhden tavoitteeni ilman aikarajaa. Saavutin tavoitteeni, en tiedä auttoiko päänsisäinen kartta, ehkäpä.

Suhtaudun tähän haasteeseen ristiriitaisesti. Jos haaveisiin asetetaan aikataulu, niistä tulee tavoitehaaveita tai haavetavoitteita. Mutta silti ajatukseni haastettiin, muistin asian joka liittyy erääseen tavoitteeseeni ja johon liittyviä asioita minun pitäisi selvittää pikimmiten. Asetan selvityksen toteutumistavoitteeksi juuri alkaneen maaliskuun. Jos saan tämän hoidettua, niin haaste on tehnyt tehtävänsä.

Ristiriitaisesta suhtautumisestani huolimatta siirrän haasteen eteenpäin Kuusen Marikille, Marikalle ja Sivuaskeleelle, koska he ovat kukin omalla tavallaan kirjoittaneet ja käsitelleet haaveita ja odotuksia kirjoituksissaan. Minkähän laiseksi haaste heidän käsissään muokkautuu?


* Tehtävä: Kerro mikä on haaveesi (3 kpl) ja niiden toteutumisaikataulu. Haasta mukaan kolme ystävääsi. 
Katsotaan, miten haaveet toteutuvat. Haaveet voivat olla ihan pieniäkin. Voit laittaa isommille haaveille takarajan kauemmaksi tulevaisuuteen. Pyri siihen, että kolme haavetta toteutuu kuukausittain.

mm kirjoitti 02.03.2008 - 10:52
Kiitos kanssahaaveilijan mietteistä.
Tämä haaste herättää yllättävän paljon ajatuksia.
Obeesia kirjoitti 02.03.2008 - 12:57
Samalla tavalla hätkähdin, kun sain haasteen. Minun mielestäni haaveet ovat herkkiä, unelmat ruusunpunaisia, toiveet ehkä konkreettisempia.
Tavoitteelliset haaveet eivät ehkä haaveita olekaan. Haave on jotain sellaista, josta tietää jo etukäteen, että se ei ehkä toteudu. Eikä sen odotakaan toteutuvan.

Kirjoituksesi herätti ajatuksia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter