Oletko ihan varma, kun kirjoitat "mutta sinusta en tiedä"? Olen näet joskus itse huomannut, että vanhetessa omasta itsessä huomaa joitakin tavallaan uudenlaisia tunteita, ajatuksia ja samantien muistaa jonkin (iso)vanhempien kertoman asian... ja kun nuo linkittää yhteen, siinä on sekä kysymys että vastaus. Usein ne ovat vastauksia siihen, mitä edellisessä sukupolvessa ei ymmärtänyt, silloin kun he vielä elivät - ja tavallaan sitä kerrottua juttua ei välttämättä silloin ymmärtänyt. Mutta vanhempana ymmärsi.

Mikä sitten kuuluu kenellekin on oma asiansa, - minuuden ja sukupolviperinnön oikeus - on kysymyksiä, joihin ei aina itsekään halua vastata, liian kipeitä esimerkiksi. Läheinenkin voi tuntua tunkeilevalta ja arvostelevalta kysymyksineen, vaikkei sitä tarkoittaisi. Haluaisitko sinä itse kertoa (lapsen)lapsillesi ihan kaiken jokaisesta vaiheesta ja valinnasta?

En haluaisi ainakaan tässä ikävaiheessa, koska vastauksen kuulemiseenkin täytyy olla valmis. Ja ihmisillä on oikeus myös salaisuuksiin, eikös A.Snellman jossain kirjoittanut, että äideillä on omia salaisuuksia?

Entisiltä sukupolvilta kai haluaisi kysyä miten he ovat kokeneet muutokset, miten eläneet vaikeissa oloissa, millä perusteilla valinneet puolisonsa, millaista heidän elämänsä on ollut. Sitä unohtaa kysymyksiä miettiessään helposti sen, ettei heilläkään ole ollut perspektiiviä eteenpäin, eivät hekään ole olleet näkyjen näkijöitä, joten osa vastauksista olisi tietysti jälkiviisauden rakentamia.

Oletan, että kysymykset versovat mielenkiinnosta. Joskus omakeskeisestä, joskus yleisestä. Edellisen sukupolven asiat kuvastavat EHKÄ omaa asemaa.

Kun ohitan pieniä hautausmaita täällä "vieraalla maalla kaukana", jään miettimään, oliko tuon suuren hautakiven saanut ihminen ahkerampi, älykkäämpi, rikkaampi kuin muut, vai oliko hän luonut suuremman perheen.
Tiedän, että itse en tule asumaan hautakiven alla, eikä viidenkymmenen vuoden kuluttua kukaan tiedä, että ELIN.
Vuosisatojen saatossa henkilökohtaiset kysymykset kauhtuvat. Joten ne todella ovat omakohtaisia NYT:

Ja silti hyvin omakohtaisesta kasvaa jotain yleispätevää. Jos miettii isovanhempien tekemää raskasta maatyötä, voi miettiä oliko se sitä mitä he haluasivat, oliko heillä toisenlaisia unelmia vai tekivätkö he juuri sitä mitä halusivat. Jne. jne.

Mutta kaikkiin kysymyksiin ei voikaan saada koskaan vastausta.

Ei, ei voikaan. Ehkä se on hyvä myös niin.

Meille paukutettiin joskus muinaisilla filosofian tunneilla kalloon, että älkää vastatko ennen kuin olette keksineet oikean kysymyksen (:

Omalla älykkyysosamäärälläni se tarkoittaisi sitä, etten saisi puhua enää ollenkaan.

Ee-i, kyllä vaan kysellään ja vastaillaan, pidetään yllä keskustelua. Tuo filosofian tuntien opetuksesi on kovasti - filosofinen :)